Hyrskyn myrskyn

”Tee tilaa!” Miisa komensi ja ryömi sängyn alle.

Vihertäväkarvainen hirviö teki parhaansa kootakseen raajansa niin, että Miisakin mahtuisi lastensängyn alle. Raatelukynnet välkähtelivät pimeässä.

”Mikä hätänä? Näitkö painajaista? Nythän on keskipäivä!” kyseli sikeästä unesta havahtunut mörkö.

”Äiti siivoaa”, Miisa selitti. ”Ja se vihaa siivoamista, niin se on myös kamalan kiukkuinen.”

”Miksi se sitten siivoaa?” mörkö tiedusteli.

”Joulu ei kuulemma tule, jos ei jynssää hammasharjalla jalkalistoja.”

Rauski pudisti päätään. ”Kuka sille on tuollaista väittänyt? Kamala vaiva, koko talo hyrskyn myrskyn, ja ylihuomenna on kaikki kuitenkin lahjapaperinriekaleissa ja nurkat täynnä uutta tavaraa.”

Miisa huokasi. ”Minusta ei ainakaan koskaan tule tuollaista aikuista”, hän lupasi.

Baarikärpäset

Meluisa joukko oikaisi puistikon läpi hyvässä laitamyötäisessä. Oli myöhäistä pikkujouluille, mutta talvipäivänseisauksen baarikierros oli mainio tapa purkaa joulustressiä.

Lumi oli taivuttanut kaksi puuta säihkyväksi portiksi. Seurue hoippui naureskellen valkoisen kaaren alitse. Toisella puolella he seisahtuivat hämmästyneinä katsomaan, kuinka valoa hohtavat keijut tanssivat maagisen aarnimetsän aukealla.

”Emme taida enää olla Kansasissa, Toto”, yksi baarikärpäsistä huokasi.

”Me ollaan Helsingissä, ja mun nimi on Tuukka”, hieman hitaammilla hoksottimilla varustettu juhlija sammalsi.

Talvinen kaupunki oli haihtunut kuin tuhka tuuleen. Kolmas illanviettäjä kaivoi käsilaukustaan taskumatin. Hiljaa he jatkoivat matkaa syvemmälle lumottuun metsään.

***

”Poliisi ymmällään”, julistivat iltapäivälehtien lööpit seuraavina päivinä. Kadonneiden juhlijoiden arvoitus ei selviäisi koskaan.

Raportti

Myöhään tiistain 20.12. vastaisena yönä rikostutkijat Kettu ja Kaivanto olivat vapaailtanaan ulkona, kun he kiinnittivät huomiota valoilmiöön kujalla. Kiirehtiessään katsomaan he löysivät kaksi enkeliä, jotka olivat riistämässä mukaansa tuulensuojaan hakeutunutta lasta. Enkelit pakenivat lentäen, mutta rikostutkijat saivat pelastettua hypotermiaan vaipuneen lapsen ja toimittivat tämän sairaalaan.

Lapsen todettiin olevan puutteellisesti puettu ja nälkiintynyt. Hänen käsissään oli palovammoja. Kun lasta pystyttiin kuulemaan, selvisi, että hänet oli pakotettu tulitikkujen myyntityöhön. Hän oli pyrkinyt lämmittelemään tikkuja polttamalla.

Kiitämme ripeitä rikostutkijoita. Koska tapauksessa on syytä epäillä useita lastensuojelurikoksia, tarvitsemme virka-apua. Toivomme kyseisten rikostutkijoiden olevan käytettävissä.

Satumaan lastensuojelu, päivystävä sosiaalityöntekijä Karhu. Tiedoksi, Satumaan poliisi, johtaja Korppi.

Sekin synkkä ja ikävä

Kansainvälisen joulutonttukonferenssin iltajuhlat olivat täydessä vauhdissa. Last Christmas pauhasi ja tanssilattia oli täynnä tonttuja. Baarin puolelta puolestaan kuului puheensorinaa ja välillä naurunremakka, kun tontut vaihtoivat kokemuksia vuoden töistä.

Baaritiskin kulmalla istui kuitenkin hiljainen harmaanuttu, joka tuijotti synkeänä oluthaarikkaansa.

”Mikä on?” kyseli baarimikko. ”Eikö tanssijalka vipata?”

Tonttu huokaisi syvään. ”Ei, minä vihaan joulumusiikkia.”

”Mistä moinen?”

”Työskentelen Joulupukin musiikkipajan Suomen osastolla.”

”Varpunen jouluaamuna ja niin edelleen?”

”Kyllä. Mutta minun työnkuvani on tuottaa iloisia joululauluja, joihin suomalaiset ihastuisivat.” Tonttu hautasi kasvot käsiinsä ja hänen hartiansa alkoivat täristä.

Baarimikko irvisti myötätuntoisesti, täytti lasin piripintaan ja laski sen tiskille. ”Ota tästä tuikku paloviinaa. Talo tarjoaa.”

Unionnettomuus

Onnettomuus ei varsinaisesti ollut kenenkään syytä. Nukkumatin toimistolla oli kiireinen päivä, varastohylly oli kiikkerä ja harjoittelijalle oli annettu siirrettäväksi valtava rullakko. Kaikki auttoivat unensirpaleiden lakaisemisessa ja kokoon liimaamisessa.

***

”Näin kummallisia unia viime yönä,” sanoi Kata aamiaispöydässä. ”Ensin oli ihan normisettiä, menin töihin ja huomasin vasta siellä, että olin unohtanut pistää housut jalkaan. Kun pakenin vessaan, niin olinkin sitten äkkiä avaruusaluksen puikoissa ampumassa avaruuspiraatteja.”

Pike kohotti kulmakarvojaan. ”Minä olin viime yönä avaruuspoliisi, mutta juuri kun sain avaruuspiraatit tähtäimeen, löysin itseni teidän toimiston vessasta ilman housuja.”

”Perhanan koronteeni. Ollaan oltu yhdessä neljän seinän sisällä ihan liian kauan,” huokasi Kata. ”Otatko lisää kahvia?”

Möröntorjuntaa

”Mitä sä teit sille vihreälle mörölle?” kysyi Aksu.

”Se oli ihan helppo, siltä piti vaan leikata pää poikki,” selitti Ellu.

Vanhemmat kuuntelivat keskustelua hieman kauempana. ”Kamala, kun noiden lasten pelit on nykyään väkivaltaisia,” päivitteli Aksun isä Ellun äidille. ”Pitäisiköhän asentaa joku lapsilukko tietokoneeseen? Vai onko tuo joku kännykkäpeli?”

”Ei ne sen väkivaltaisempia ole kuin piirretyt meidän lapsuudessa,” sanoi Ellun äiti rauhoittavasti. ”Eikä yhtään sen realistisemman näköisiä.”

Aksu ja Ellu katsoivat toisiaan ja madalsivat ääntään vanhempien kuulumattomiin.

”Millä sä leikkasit?” Aksu kysyi.

”Lainasin äidin isoa kokkiveistä,” Ellu supisi. ”Ja piilotin ruumiin vaatehuoneeseen. Siellä on sellainen sotku, ettei äiti koskaan löydä sitä.”

Tiedote Nukkumatin toimiston asiakkaille

Nukkumatin toimisto luopuu Postin kuljetuspalveluiden käytöstä unientoimitustoiminnassaan mahdollisimman pian.

Koronapandemian johdosta siirsimme unitoimittajamme korvaaviin työtehtäviin ja ulkoistimme toimitukset Postin ns. postininjayksikölle. Yksikkö on tunnettu käynneistään, joita asiakas ei edes havaitse, mitä pidimme toimittajaa kilpailuttaessamme ensiarvoisen tärkeänä. Näin unien toimitus ei aiheuta asiakkaille minkäänlaista piristävää häiriötä.

Valitettavasti saamiemme reklamaatioiden määrä on viime kuukausina kasvanut moninkertaiseksi. Yleisiä jakeluvirheitä ovat esimerkiksi häiriöt, joissa unta ei toimiteta lainkaan, ei toimiteta koko yöksi tai toimitetaan väärälle vastaanottajalle. Lisäksi meillä on todisteita unista, jotka on toimitettu rikkonaisina.

Onneksi oma kuljetushenkilöstömme palaa halusta palata entisiin työtehtäviinsä. Pahoittelemme siirtymäkaudesta aiheutuvia häiriöitä ja pyrimme saavuttamaan normaalin palvelutason viimeistään toukokuussa!

Taparikollinen

Kettu tuijotti tuopin pohjaa kuin vastauksia etsien.

”Sait kuulemma sisäisen tutkinnan perääsi,” totesi Kaivanto.

”Pidätin Pupun,” huokasi Kettu.

”Annas kun arvaan,” sanoi Kaivanto. ”Lasten vaanimista ja paikkojen sotkemista? Joka vuosi sama juttu! Mutta eikös sen nyt pitäisi olla selvä homma, taparikollisen pidättäminen?”

”Suklaamunia muka!” tuhahti Kettu. ”Niinhän se aina sanoo! Vastasin sille, että se saa itse syödä ne ruskeat papanansa, jos kerrankin vielä saan sen kiinni jonkun päiväkodin pihalta.”

Kaivanto irvisti. ”Sehän meni hyvin. Nostiko Pupu metelin?”

”Huusi kuin hinaaja, vaati asianajajaa ja puhelua eläinoikeusasiamiehelle. Syytti minua vainosta ja pedon luonteesta. Päädyin palkattomalle pääsiäislomalle ja sain lähetteen vihanhallintakurssille. Ja ravitsemusterapiaan.”

Kriisitilanne

Joulukuussa Joulumuorin puikot kilisivät alati. Kävellessään hän tikutti sukkaa, puuropadan hämmentämisen lomassa syntyi sieviä vauvannuttuja, ja jopa unessa hänen sukkelat sormensa kutoivat kaulaliinaa. Tuon tuostakin lähettitonttu kävi hakemassa valmiita töitä pakkaamoon.

Eräänä päivänä Joulumuorin huoneesta kuului sellainen kirosanojen virta, että nuoremmat tontut pakenivat korvat punaisina. Rohkea emäntätonttu yritti mennä selvittämään, mistä oli kyse, mutta perääntyi, kun häntä pommitettiin lankakerillä.

Lopulta aputontut turvautuivat tonttutohtoriin, joka punaisine laukkuineen marssi Joulumuorin juttusille. Hetken kuluttua huoneen ovi raottui.

”Tänne tarvitaan kolmen millimetrin eebenpuiset pyöröpuikot, kahdeksankymmentä senttimetriä, hyvällä taipuisalla kaapelilla. Ja Joulupukille voisi vihjaista, että vaikka hänen askelensa onkin kepeä, kannattaa silti katsoa, mihin astuu.”

Flunssa

”Miten meillä on nykyään koko ajan tällainen kaaos?” äiti ihmetteli päivällispöydässä. ”On uusi pölynimuri ja teräväkuivain. On kotityövuorot ja viikkorahabonukset. On siivouspäivät ja pyykkivuorot. Mikään ei auta!”

”Minä kuurasin eilen keittiön lattiasta kattoon,” huokasi isä, ”mutta tänään joka pinta on tahmea ja täynnä leivänmuruja.”

”Se johtuu siitä, että kotitonttu on kipeä!” sanoi Nonna.

”Sepä harmillista,” äiti totesi poissaolevasti.

Ruuan jälkeen Nipa ja Nonna kiirehtivät kurkistamaan lastenhuoneen piirongin laatikkoon. Laatikossa, Nipan neulomaan nukenvilttiin kääriytyneenä, ryttyisten paperinenäliinojen keskellä, kuorsasi käheän kuuloisesti valkopartainen tonttuvanhus.

”Mene pyytämään isältä lämmintä glögiä jälkiruuaksi,” komensi Nipa. ”Minä tiedän, missä äidin buranat ovat. Kyllä tonttu pian kuntoon saadaan!”