Unionnettomuus

Onnettomuus ei varsinaisesti ollut kenenkään syytä. Nukkumatin toimistolla oli kiireinen päivä, varastohylly oli kiikkerä ja harjoittelijalle oli annettu siirrettäväksi valtava rullakko. Kaikki auttoivat unensirpaleiden lakaisemisessa ja kokoon liimaamisessa.

***

”Näin kummallisia unia viime yönä,” sanoi Kata aamiaispöydässä. ”Ensin oli ihan normisettiä, menin töihin ja huomasin vasta siellä, että olin unohtanut pistää housut jalkaan. Kun pakenin vessaan, niin olinkin sitten äkkiä avaruusaluksen puikoissa ampumassa avaruuspiraatteja.”

Pike kohotti kulmakarvojaan. ”Minä olin viime yönä avaruuspoliisi, mutta juuri kun sain avaruuspiraatit tähtäimeen, löysin itseni teidän toimiston vessasta ilman housuja.”

”Perhanan koronteeni. Ollaan oltu yhdessä neljän seinän sisällä ihan liian kauan,” huokasi Kata. ”Otatko lisää kahvia?”

Möröntorjuntaa

”Mitä sä teit sille vihreälle mörölle?” kysyi Aksu.

”Se oli ihan helppo, siltä piti vaan leikata pää poikki,” selitti Ellu.

Vanhemmat kuuntelivat keskustelua hieman kauempana. ”Kamala, kun noiden lasten pelit on nykyään väkivaltaisia,” päivitteli Aksun isä Ellun äidille. ”Pitäisiköhän asentaa joku lapsilukko tietokoneeseen? Vai onko tuo joku kännykkäpeli?”

”Ei ne sen väkivaltaisempia ole kuin piirretyt meidän lapsuudessa,” sanoi Ellun äiti rauhoittavasti. ”Eikä yhtään sen realistisemman näköisiä.”

Aksu ja Ellu katsoivat toisiaan ja madalsivat ääntään vanhempien kuulumattomiin.

”Millä sä leikkasit?” Aksu kysyi.

”Lainasin äidin isoa kokkiveistä,” Ellu supisi. ”Ja piilotin ruumiin vaatehuoneeseen. Siellä on sellainen sotku, ettei äiti koskaan löydä sitä.”

Metsänväkeä

Menninkäinen paistatteli kevätauringossa. Pusikko kahahti ja reippaan näköinen terrieri ponkaisi aukiolle. Se haukahti menninkäistä kerran ja lopetti äkkiä.

”Anteeksi, kuvittelin sinua oravaksi.”

”Ei hätää,” sanoi menninkäinen. ”Mihin jätit ihmisesi?”

”Tuolta se tulee,” koira sanoi.

”Se ei taida olla oikein maastokoulutettu,” arveli menninkäinen.

”Ei, yrityksistäni huolimatta. Eilen se upposi nilkkojaan myöten suohon ja nyt ei meinaa päästä pienestä kuusikosta läpi.”

”Kamalasti se myös huutaa,” menninkäinen totesi.

”Kuvittelee pääsevänsä helpommalla. Mutta eihän se koskaan opi, jos palaan heti luokse!”

”Totta turiset,” sanoi menninkäinen. ”Tuolla mäenrinteellä on muuten tuoreita peuranpapanoita.”

”Kiitos!” koira huikkasi ja otti käpälät alleen juuri, kun hengästynyt koiranulkoiluttaja ehti aukiolle.

Tonttupula

”Olet uutisissa!” huudahti Kerkko osoittaen nettiuutisotsikkoa ’Huutava pula puutarhatontuista ravistelee Britanniaa – tonttutoimitukset myöhässä Suezin laivatukoksen takia’.

”Orjakauppaa,” tuhahti Oswald. ”Eivät halua maksaa brittiläisille tontuille kunnon palkkaa, joten rahtaavat Kiinasta halpatyövoimaa. Ja vielä valittelevat toimitusketjujen vaikeuksia! Eivät sitä, että meikäläisiä on kuukausitolkulla jumissa rahtikontissa.”

”Kamalaa!” Kerkko kauhisteli. ”En tiennytkään, että teillä on asiat niin huonosti.”

”Olette täällä pohjolassa lintukodossa,” sanoi Oswald synkeästi. ”Työtänne arvostetaan ja teitä kunnioitetaan. Meillä nauretaan sammuneena makaavalle tai kusella olevalle tontulle!”

Kerkko pudisteli päätään. Oswald nousi, kiskoi päälleen Puutarhatonttujen vapautusrintama -hupparinsa ja suuntasi ovelle. ”Eivät naura enää kauan!” hän uhosi, vetäisi mustan lakin päähänsä ja katosi kevätyöhön.

Kotipuutarhurin kevätpuuhat

Tepa levitti touhukkaasti lattialle sanomalehtiä, puutarhalapion, leikkurit ja kasan eri kokoisia ruukkuja.

”Taasko se riehuu?” voihkaisi nurkassa seisova jukkapalmu viereiselle traakkipuulle. ”Vastahan se viime keväänä kaivoi meidät kaikki ruukuista. Kauheaa ravistelua ja juurten repimistä!”

”Puhu omasta puolestasi,” mutisi iso viirivehka aivan liian pienestä ruukusta. ”Minä haron juurillani minkä ehdin, että pysyisin edes pystyssä.”

”Entä me sitten?” kysyi kimeä-ääninen keihäsanopinkieli. ”Katso miten paljon nuoria versoja meillä on, eihän tässä enää mahdu kasvamaan.”

”Rauhassa vaan,” sanoi vanha peikonlehti, joka oli kulkenut Tepan kanssa asunnosta toiseen. ”Se on tämä koronteeni. Kohta se taas unohtaa meidät viideksi vuodeksi. Saadaan kasvaa ihan kaikessa rauhassa keskenämme.”

Tiedote Nukkumatin toimiston asiakkaille

Nukkumatin toimisto luopuu Postin kuljetuspalveluiden käytöstä unientoimitustoiminnassaan mahdollisimman pian.

Koronapandemian johdosta siirsimme unitoimittajamme korvaaviin työtehtäviin ja ulkoistimme toimitukset Postin ns. postininjayksikölle. Yksikkö on tunnettu käynneistään, joita asiakas ei edes havaitse, mitä pidimme toimittajaa kilpailuttaessamme ensiarvoisen tärkeänä. Näin unien toimitus ei aiheuta asiakkaille minkäänlaista piristävää häiriötä.

Valitettavasti saamiemme reklamaatioiden määrä on viime kuukausina kasvanut moninkertaiseksi. Yleisiä jakeluvirheitä ovat esimerkiksi häiriöt, joissa unta ei toimiteta lainkaan, ei toimiteta koko yöksi tai toimitetaan väärälle vastaanottajalle. Lisäksi meillä on todisteita unista, jotka on toimitettu rikkonaisina.

Onneksi oma kuljetushenkilöstömme palaa halusta palata entisiin työtehtäviinsä. Pahoittelemme siirtymäkaudesta aiheutuvia häiriöitä ja pyrimme saavuttamaan normaalin palvelutason viimeistään toukokuussa!

Flunssa

”Päätä kivistää,” valitti Mimmi. ”Ja korvaan sattuu.”

”Katsotaanpa,” totesi Lennu, napsautti taskulampun päälle ja kurkisti Mimmin korvaan.

”Älä häikäise!” piipitti pikkuinen peikko, joka touhukkaasti hakkasi vasaralla Mimmin korvakäytävää.

”Et viisisi lopettaa?” pyysi Lennu.

”Teen vain työtäni,” puolustautui peikko. ”Ei tästä flunssasta mitään tule, jos kaikki eivät hoida hommiaan!”

Kolme muuta peikkoa kurkisti esiin Mimmin hiuspehkosta. ”Me kiristetään täällä vannetta minkä keritään, ja siellä korvassa vain laiskotellaan!”

”Anna sille särkylääkettä,” ehdotti pienin tukkapeikoista.

”Mitä te sitten teette?” kysyi Lennu.

”Pehmustetaan työkalut, tietysti!” korvapeikko sanoi ylpeästi.

Lennu huokaisi ja perääntyi. ”Haluatko Buranaa?” hän kysyi Mimmiltä. ”Minä soitan apteekkiin ja kysyn peikkojen torjunnasta.”

Yhteistyötä

Kevät houkutteli narsisseja nousemaan mullasta. Puhelinsoitto keskeytti puuhan.

”Tässä Helmi Makkonen tartuntatautiyksiköstä,” kuului epäröivä ääni.

”Kuinka voin auttaa?” Kevät tiedusteli.

”En tiedä pidätkö minua ihan hulluna, mutta pomo sanoi, että tästä numerosta voisi pyytää tukea koronatilanteen hallintaan.”

”Toki, meillä on Säänhaltijan toimistolla ollut koko kriisin ajan yhteistyötä tartuntatautiviranomaisten kanssa,” Kevät vastasi reippaasti.

Soittajan oli aina vain hämmentyneempi. ”Nämä hyvät ulkoilusäät ja auringonpaiste ovat tervetulleita, mutta että josko vapuksi saisi viileää ja räntäsadetta… Mutta ei tässä ole mitään järkeä! Eihän säätä puhelinsoitolla tilata!”

Kevät huokasi. Viranomaispuolella oli näemmä taas jäänyt perehdytys puolitiehen. ”Älkää siitä huolehtiko. Minä laitan pyynnön työlistalle. Aurinkoista kevättä!”

Nenä-sielunäyte

Maanantaiaamuna Pena heräsi huonovointisena ja varasi ajan koronatestiin. Seuraavana päivänä puhelin soi. ”Tartuntatautijäljityksestä päivää! Kävit antamassa nenä-sielunäytteen.”

”Koronatestissä kävin,” sanoi Pena. ”Onko minulla tartunta?”

”Ei toki,” rauhoitteli tartuntatautijäljittäjä. ”Koronavirusnäyte oli negatiivinen. Mutta niin oli myös sielunäyte.”

”Sielunäyte?” parahti Pena. ”Mitä pelleilyä tämä on? Minä olen vakaumuksellinen ateisti!”

”Myös residuaaliset jäämät näkyvät labroissa,” selitti jäljittäjä. ”Negatiivinen tulos on vakava asia. Onko sinulla todettu anemiaa tai matalaa ferritiinipitoisuutta? Onko suvussasi vampirismia? Kenties hämmästyttävää sukunäköä vanhoissa valokuvissa?”

”Siskontyttö näyttää aivan iso-isotädin lapsuuskuvilta,” myönsi Pena.

”Selvä juttu,” sanoi jäljittäjä. ”Erikoishoitoyksikkö hakee sinut pimeän tultua. Vältä valkosipulia ja suoraa auringonvaloa. Kyllä me sinut kuntoon hoidamme!”

Sudenpennut

Luimistellen ja toistensa katseita vältellen sudenpennut istuivat partiokolon sohvilla. Akela käveli hermostuneena edestakaisin.

”Oletteko nähneet tämän? Mitä sanottavaa teillä on?”

Akela heilutti kädessään iltapäivälehteä. ”SADOITTAIN SUSIHAVAINTOJA HELSINGISSÄ!” huusi lööppi.

Ella kohotti kätensä. ”Meidänhän piti suorittaa niitä luontojälkiä.”

”Ja me haluttiin harjoitella jäljittämistä!” selitti Kaisla. ”Niin minä muutuin ja sitten Ella ja Kaapo yrittivät jäljittää minut!”

Akela hieroi kasvojaan. ”Ihan hyvin ajateltu,” hän myönsi. ”Mutta muistatteko, että sanoin, että harjoitellaan jäljittämistä sitten Nuuksiossa? Katsokaa, millainen hässäkkä susihavainnoista syntyy täällä kaupungissa!”

Sudenpennut näyttivät noloilta.

”Ei hätä ole tämän näköinen,” akela huokasi. ”Me kaikki opimme tästä jotain. Harjoitellaan lisää muodonmuutoksia sitten yhdessä vappuleirillä!”