Taparikollinen

Kettu tuijotti tuopin pohjaa kuin vastauksia etsien.

”Sait kuulemma sisäisen tutkinnan perääsi,” totesi Kaivanto.

”Pidätin Pupun,” huokasi Kettu.

”Annas kun arvaan,” sanoi Kaivanto. ”Lasten vaanimista ja paikkojen sotkemista? Joka vuosi sama juttu! Mutta eikös sen nyt pitäisi olla selvä homma, taparikollisen pidättäminen?”

”Suklaamunia muka!” tuhahti Kettu. ”Niinhän se aina sanoo! Vastasin sille, että se saa itse syödä ne ruskeat papanansa, jos kerrankin vielä saan sen kiinni jonkun päiväkodin pihalta.”

Kaivanto irvisti. ”Sehän meni hyvin. Nostiko Pupu metelin?”

”Huusi kuin hinaaja, vaati asianajajaa ja puhelua eläinoikeusasiamiehelle. Syytti minua vainosta ja pedon luonteesta. Päädyin palkattomalle pääsiäislomalle ja sain lähetteen vihanhallintakurssille. Ja ravitsemusterapiaan.”

Kriisitilanne

Joulukuussa Joulumuorin puikot kilisivät alati. Kävellessään hän tikutti sukkaa, puuropadan hämmentämisen lomassa syntyi sieviä vauvannuttuja, ja jopa unessa hänen sukkelat sormensa kutoivat kaulaliinaa. Tuon tuostakin lähettitonttu kävi hakemassa valmiita töitä pakkaamoon.

Eräänä päivänä Joulumuorin huoneesta kuului sellainen kirosanojen virta, että nuoremmat tontut pakenivat korvat punaisina. Rohkea emäntätonttu yritti mennä selvittämään, mistä oli kyse, mutta perääntyi, kun häntä pommitettiin lankakerillä.

Lopulta aputontut turvautuivat tonttutohtoriin, joka punaisine laukkuineen marssi Joulumuorin juttusille. Hetken kuluttua huoneen ovi raottui.

”Tänne tarvitaan kolmen millimetrin eebenpuiset pyöröpuikot, kahdeksankymmentä senttimetriä, hyvällä taipuisalla kaapelilla. Ja Joulupukille voisi vihjaista, että vaikka hänen askelensa onkin kepeä, kannattaa silti katsoa, mihin astuu.”

Flunssa

”Miten meillä on nykyään koko ajan tällainen kaaos?” äiti ihmetteli päivällispöydässä. ”On uusi pölynimuri ja teräväkuivain. On kotityövuorot ja viikkorahabonukset. On siivouspäivät ja pyykkivuorot. Mikään ei auta!”

”Minä kuurasin eilen keittiön lattiasta kattoon,” huokasi isä, ”mutta tänään joka pinta on tahmea ja täynnä leivänmuruja.”

”Se johtuu siitä, että kotitonttu on kipeä!” sanoi Nonna.

”Sepä harmillista,” äiti totesi poissaolevasti.

Ruuan jälkeen Nipa ja Nonna kiirehtivät kurkistamaan lastenhuoneen piirongin laatikkoon. Laatikossa, Nipan neulomaan nukenvilttiin kääriytyneenä, ryttyisten paperinenäliinojen keskellä, kuorsasi käheän kuuloisesti valkopartainen tonttuvanhus.

”Mene pyytämään isältä lämmintä glögiä jälkiruuaksi,” komensi Nipa. ”Minä tiedän, missä äidin buranat ovat. Kyllä tonttu pian kuntoon saadaan!”

Kausityöntekijä

”Voihan Petterin papanat,” manasi Korvatunturin päätallitonttu Poronen. ”Uusi aputonttu on aivan mahdoton. Tokka juoksi tunturiin kauhuissaan veren hajusta.”

”Käskin sen pestä lakkinsa,” tuhahti vaatehuoltaja Nuttu. ”Se sanoi, että lakin kuuluu olla verestä punainen! Ei edes tonttulakki, mikä lie villamyssy.”

”Ei sitä voi tarkkailijanakaan pitää,” ilmoitti päätarkkailija Hipsula. ”Ei aikomustakaan piilotella, ja se mojautti yhtä isää päähän. Siinä perheessä on hyvä joulu vaakalaudalla.”

Joulupukki huokaisi.

”Te tiedätte, millainen työvoimapula meillä tänä vuonna on. Puoli Tonttulaa karanteenissa! Brexit-pakolaiset olivat meille taivaan lahja. Brùnaidhit ja hobit ovat tonttumaisen ahkeria, kun virkapukuongelma selvisi. Lähettäkää punalakki teurastamolle, siellä se viihtyy. Kyllä meiltä jokaiselle töitä löytyy!”

Myyntitykki

Palvelustyttö puisteli rouva Hollen untuvapeitteitä, jotta maan päällä sataisi lunta. Suurta laukkua kantava pieni mies puhutteli häntä.

”Onko rouva kotona?”

Holle-muorikin tuli ihmettelemään, millä asialla vieras liikkui.

Mies avasi laukkunsa.

”Kuulin, että te vielä käytätte untuvapieluksia. Se ei kuulkaa ole enää laisinkaan tätä päivää! Painakaa kokeeksi päänne tälle viskoelastaanimateriaalista valmistetulle tyynylle, eikö tuekin mukavasti? Entä peitteiden ravistelu, jotta untuvat asettuisivat? Meidän tekninen kuitutäytteemme pysyy tukevasti paikoillaan, ja patentoidut lämpösolut tallentavat lämpöä kuumalla ja vapauttavat kylmällä. Nukkumalämpötila on aina juuri sopiva!”

Holle-muori päätyi uudistamaan petinsä täysin, palvelustyttö raahasi untuvat vintille varastoon, ja maan päällä ilmatieteen laitokset selittivät lumisten talvien loppua ilmastonmuutoksella.

Kolme toivomusta

Kymmenennen päivän kohdalla karanteeni kävi niin tylsäksi, että ryhdyin siivoamaan ullakkoa. Syvältä vuosikymmenten aikana kertyneiden romukasojen takaa löysin iso-isoisäni merimiesarkun. Arkussa oli monenlaista merkillistä tavaraa: haalistunut höyhen, meren kohinaa soittava näkinkenkä ja vuosien tummentama messinkilamppu.

Hieroin lamppua helmaani. Siitä pölähti savupilvi, jonka keskellä oli yskivä ja kiroileva hahmo.

”Älä murjota,” maanittelin. ”Eikö minulle kuuluisi kolme toivomusta, kun vapautin sinut lampusta?”

”No, olkoon sitten,” henki murahti.

”Haluan pois täältä! Jonnekin ulkomaille. Ja sitten tahdon kokea seikkailuja. Ja rikastua!”

Henki nauraa käkätti ja napsautti sormiaan.

***

Ohjatessani pikavenettä Seinellä ranskan kruununjalokivet laukussani ja santarmit perässäni totesin, että oikeastaan karanteenissa tylsistyminen oli sangen mukavaa.

Lasikengän tapaus

”Kossu. Raakana.” Kettu lysähti baaripöytään.

”Rankka päivä?” kysyi Kaivanto.

”Muistatko kauppiaanrouvan, jota taannoin epäiltiin miehensä murhasta? Tilanne siinä talossa eskaloitui tänään. Prinssin lasikenkäkiertue saapui…”

”Eikös rouvalla ollut kaksi pahansisuista tytärtä? Tappelu?”

”Pahempaa,” Kettu totesi syvään huokaisten. ”Äiti otti keritsimet ja leikkasi toiselta tytöltä isovarpaan poikki. Kun prinssin väki oli soittamassa meitä hätiin, niin eiköhän komerossa jyskytetty ovea. Rouva oli lukinnut tytärpuolensa rääsyissä ja likaisena kaappiin. Päästiin paikalle siinä vaiheessa, kun prinssi sovitti lasikenkää tytölle.”

”Siinäkö on uusi kuningattaremme?” Kettu pudisti päätään. ”Tyttö houraili haltiakummeista ja kurpitsavaunuista. Pääsi suoraan hoitoon, ja rouva putkaan. Ja minä käskin adjutantin asentaa prinssin puhelimeen Tinderin.”