Kymmenennen päivän kohdalla karanteeni kävi niin tylsäksi, että ryhdyin siivoamaan ullakkoa. Syvältä vuosikymmenten aikana kertyneiden romukasojen takaa löysin iso-isoisäni merimiesarkun. Arkussa oli monenlaista merkillistä tavaraa: haalistunut höyhen, meren kohinaa soittava näkinkenkä ja vuosien tummentama messinkilamppu.
Hieroin lamppua helmaani. Siitä pölähti savupilvi, jonka keskellä oli yskivä ja kiroileva hahmo.
”Älä murjota,” maanittelin. ”Eikö minulle kuuluisi kolme toivomusta, kun vapautin sinut lampusta?”
”No, olkoon sitten,” henki murahti.
”Haluan pois täältä! Jonnekin ulkomaille. Ja sitten tahdon kokea seikkailuja. Ja rikastua!”
Henki nauraa käkätti ja napsautti sormiaan.
***
Ohjatessani pikavenettä Seinellä ranskan kruununjalokivet laukussani ja santarmit perässäni totesin, että oikeastaan karanteenissa tylsistyminen oli sangen mukavaa.