Bertta puuhasteli viljelypalstan kevättöitä, kun naapuripalstalta kuului kirosanojen tulva.
”Rottia varmaan taas,” arveli Bertta kiirehtiessään uteliaana katsomaan. Matalan pensasaidan takaa hän löysi Ahtin maasta polviltaan.
”Herranen aika, sydänkohtaus!” Bertta huudahti ja alkoi etsiä kännykkäänsä.
”Selkä!” kähisi Ahti. ”Auta minut ylös!”
Kyykistyessään Ahtin viereen Bertta näki tämän lapavälistä törröttävän pienen nuolen. Tottunein ottein Bertta nappasi sen irti. Ahti rentoutui.
”Mikä se oli?”
”Kupidon nuoli,” Bertta puhisi. Hän ravisteli polun nurkassa seisovaa pientä koristetuijaa. Puoli tusinaa alastonta pulleaa poikalasta räpytteli pikkuruisia siipiään päästäkseen karkuun.
Ahti nousi ähkäisten. ”Olisihan se pitänyt arvata. Ilmoitan kaupungille, että täällä tarvitaan taas tuholaistorjuntaa. Perhanan amoriinit. Jokakeväinen riesa!”