Keski-ikäinen nainen istui kahvilassa neulomassa kirkkaansinistä lankaa, joka juoksi suoraan vieressä istuvan nuoremman naisen värttinästä. Neulojan toisella puolella vanhempi rouva keskittyi jäätelöannokseensa.
”Lahja Suovanen?” Naisten viereen ilmestyi huppupäinen hahmo.
”Seitsemänkymmentäseitsemän…. Odota…”
”Miten niin odota?” Huppupään ääni oli tyrmistynyt.
”Hiljaa, neulon tämän kerroksen loppuun!” neuloja kivahti.
”Minä olen Kuolema!” huppupää suutahti. ”Minä en odota ketään! Sinun aikasi on tullut.”
Naiset kohottivat katseensa ja heidän silmänsä hehkuivat yhtä kirkkaansinisinä kuin soljuva lanka.
”Kuules poika,” vanhin naisista sanoi, käsissään hyvin terävän näköiset sakset. ”Menehän häiritsemästä tai leikkaan lankasi. Meillä on tärkeämpää tekemistä kuin jutustella nousukkaiden kanssa.” Huppupää perääntyi. Joskus oli viisainta valita taistelunsa.