Tivoli-joukkorahoitus: uskomukset ja vakaumukset

Sain pelin tekoa jo pidempään seuranneelta mesenaatilta kommentin; hän toivoi, että nostaisin enemmän esiin sitä, mikä tekee Tivolista erilaisen kuin moni muu roolipeli.

Tivolin keskiössä on uskomus – vakaumus -mekaniikka. Jos hahmojen toimintaa ohjaa pelikerran tai kampanjan taustalla oleva arvoitus, niin uskomusten ja vakaumusten avulla päästään sitten syvemmälle hahmojen pään sisään.

Jokaisella hahmolla on pelin alkaessa 2-4 uskomusta. Uskomukset ovat kielteisiä, haitallisia asioita, joita hahmo uskoo tai ajattelee itsestään ja suhteestaan muihin. Tällaiset ajatukset ovat varmasti useimmille tuttuja: ”Minun ei kannata yrittää, epäonnistun kuitenkin aina.” ”Jos ystäväni tietäisivät, millainen oikeasti olen, he eivät pitäisi minusta.” ”En saa koskaan tehdä virheitä.” ”Jos en pysty työskentelemään, olen arvoton.”

Uskomuksia haastetaan pelin mittaan. Haastamisessa onnistuminen tuo pelimekaanista etua, epäonnistuminen puolestaan kokemusta. Kokemuksen karttuessa kielteisiä uskomuksia voi muokata myönteisiksi vakaumuksiksi: ”Aina kannattaa yrittää.” ”Ystäväni pitävät minusta sellaisena kuin olen.” ”Virheet eivät ole vaarallisia, niistä voi oppia.” ”Minun arvoani ei mitata työllä.”

Tivolia voi tietenkin halutessaan pelata vaikka kevyenä sirkusseikkailuna! Minun näkökulmastani uskomukset ja vakaumukset ovat kuitenkin pelin ydin. Niiden kautta hahmojen sisäinen kehitys tulee näkyväksi.

Pelitestivaiheessa minua lämmitti erityisesti teini-ikäisten peliryhmä, joka pelin jälkeen kiitti nimenomaan tätä mekaniikkaa ja sitä, että kevyen ja hauskan roolipelin lomassa ja varjolla voi käsitellä oikeasti haastavia asioita. Tämä testi oli pelin kehityksen loppuvaiheessa, ja minulle tuli tunne, että olen onnistunut tuomaan esille jotain sellaista, joka on minulle tärkeää.

Tivoli-joukkorahoitus: yleisökysymys hahmojen toiminnasta

Tivoli-joukkorahoituskampanja on nyt ollut auki vuorokauden, ja minimirahoitukseen on enää pari sataa euroa matkaa – hyvin siis etenee! Joukkorahoituskampanjaan pääset täältä: https://mesenaatti.me/2125/tivoli-roolipelin-julkaisu/

Kirjoittelen kampanjan mittaan erilaisia pieniä esittelyjä pelistä, ja kun saan kuvia arkkityypeistä, eli eri hahmotyypeistä, joita pelissä voi pelata, kerron niistä lisää!

Eilen sain kysymyksen erityisesti hahmojen toiminnasta, eli mitä hahmot noin konkreettisesti tekevät ja millaisia seikkailuja heillä voi olla.

Lyhyesti hahmot seikkailevat ryhmän luomassa tivolissa, sirkuksessa tai huvipuistossa. Koska ajatuksena on rakentaa maailma ja tarkempi ympäristö yhdessä, olen pelinjohtajan ohjeissa painottanut sitä, että on tärkeämpää olla mielenkiintoinen lähtökohta, esimerkiksi joku ratkaistava arvoitus ja siihen liittyviä tapahtumia, kuin että pelinjohtajana miettisi valmiiksi jonkun suuremman seikkailujuonen jolla on yksi ainoa selkeä ratkaisu.

Arvoitukset voivat olla tosi erilaisia, riippuen ryhmän luomasta maailmasta ja siitä, millaisia hahmoja peliin syntyy: kirjan pelinjohtajan ohjeissa on ideoita arvoituksiksi ja niihin liittyviksi tapahtumiksi, joita pelinjohtaja voi käyttää.

Testipeleissä vedin kahdelle eri porukalle kertapelin, jossa 80-luvulla Suomea kiertävän sirkuksen kyytiin liftasi kesäyössä haamuliftari – ja sitten vain pelinjohtajana lähdin mukaan siihen, kun ryhmät ryhtyivät ratkaisemaan haamuliftarin arvoitusta täysin eri tavoin. Muita käyttämiäni arvoituksia ovat olleet avaruustivolin kyydistä löytyneet salamatkustajat, jotka osoittautuivat kaivosplaneetalta maaorjuuden tapaisista oloista paenneiksi orvoiksi, sekä huvipuisto, jonka kummitustalossa alkoi kummitella oikeasti.

Tivoli perustuu yhteiseen tarinankerrontaan, eli kannustan kaikkia pelipöydän ääressä rohkeasti ja aktiivisesti tarttumaan muiden tarjoamiin koukkuihin ja ideoihin!