Avainsana: folklore

Julkaistu

Metsänväkeä

Menninkäinen paistatteli kevätauringossa. Pusikko kahahti ja reippaan näköinen terrieri ponkaisi aukiolle. Se haukahti menninkäistä kerran ja lopetti äkkiä.

”Anteeksi, kuvittelin sinua oravaksi.”

”Ei hätää,” sanoi menninkäinen. ”Mihin jätit ihmisesi?”

”Tuolta se tulee,” koira sanoi.

”Se ei taida olla oikein maastokoulutettu,” arveli menninkäinen.

”Ei, yrityksistäni huolimatta. Eilen se upposi nilkkojaan myöten suohon ja nyt ei meinaa päästä pienestä kuusikosta läpi.”

”Kamalasti se myös huutaa,” menninkäinen totesi.

”Kuvittelee pääsevänsä helpommalla. Mutta eihän se koskaan opi, jos palaan heti luokse!”

”Totta turiset,” sanoi menninkäinen. ”Tuolla mäenrinteellä on muuten tuoreita peuranpapanoita.”

”Kiitos!” koira huikkasi ja otti käpälät alleen juuri, kun hengästynyt koiranulkoiluttaja ehti aukiolle.

Julkaistu

Tonttupula

”Olet uutisissa!” huudahti Kerkko osoittaen nettiuutisotsikkoa ’Huutava pula puutarhatontuista ravistelee Britanniaa – tonttutoimitukset myöhässä Suezin laivatukoksen takia’.

”Orjakauppaa,” tuhahti Oswald. ”Eivät halua maksaa brittiläisille tontuille kunnon palkkaa, joten rahtaavat Kiinasta halpatyövoimaa. Ja vielä valittelevat toimitusketjujen vaikeuksia! Eivät sitä, että meikäläisiä on kuukausitolkulla jumissa rahtikontissa.”

”Kamalaa!” Kerkko kauhisteli. ”En tiennytkään, että teillä on asiat niin huonosti.”

”Olette täällä pohjolassa lintukodossa,” sanoi Oswald synkeästi. ”Työtänne arvostetaan ja teitä kunnioitetaan. Meillä nauretaan sammuneena makaavalle tai kusella olevalle tontulle!”

Kerkko pudisteli päätään. Oswald nousi, kiskoi päälleen Puutarhatonttujen vapautusrintama -hupparinsa ja suuntasi ovelle. ”Eivät naura enää kauan!” hän uhosi, vetäisi mustan lakin päähänsä ja katosi kevätyöhön.

Julkaistu

Kesälomasuunnitelmia

”Kohta on kesä ja päästään taas käymään Möttösten maalla!”

”Mitä hienoa siinä työleirissä on?” tuhahti Masa.

”Uusia perunoita ja tilliä suoraan kasvimaasta,” haaveili Miisa.

”Kasvimaan kitkemistä. Ja Möttösen muori suuttui viimeksi, kun kitkin vahingossa porkkanan taimet rikkaruohoina,” vastasi Masa.            

”Lapsista ulkohuussi on hauska!”

”Aina kun me tullaan sinne, sattuu olemaan aika tyhjentää huussi. Eikä Möttösen vaari jaksa lapioida.”

Miisa empi jo hieman, kunnes keksi vastineen. ”Lapset rakastava rantaa! Puljaavat siellä aamusta iltaan!”

”Jonkun täytyy vahtia vieressä koko ajan,” totesi Masa. ”Valurautapannun kanssa. Viime kesänä Näkki meinasi viedä Miion, ennen kuin ehdit mojauttaa sitä.”

Miisa huokasi. ”Mitä jos mentäisiin sittenkin Legolandiin?”

Julkaistu

Sudenpennut

Luimistellen ja toistensa katseita vältellen sudenpennut istuivat partiokolon sohvilla. Akela käveli hermostuneena edestakaisin.

”Oletteko nähneet tämän? Mitä sanottavaa teillä on?”

Akela heilutti kädessään iltapäivälehteä. ”SADOITTAIN SUSIHAVAINTOJA HELSINGISSÄ!” huusi lööppi.

Ella kohotti kätensä. ”Meidänhän piti suorittaa niitä luontojälkiä.”

”Ja me haluttiin harjoitella jäljittämistä!” selitti Kaisla. ”Niin minä muutuin ja sitten Ella ja Kaapo yrittivät jäljittää minut!”

Akela hieroi kasvojaan. ”Ihan hyvin ajateltu,” hän myönsi. ”Mutta muistatteko, että sanoin, että harjoitellaan jäljittämistä sitten Nuuksiossa? Katsokaa, millainen hässäkkä susihavainnoista syntyy täällä kaupungissa!”

Sudenpennut näyttivät noloilta.

”Ei hätä ole tämän näköinen,” akela huokasi. ”Me kaikki opimme tästä jotain. Harjoitellaan lisää muodonmuutoksia sitten yhdessä vappuleirillä!”

Julkaistu

Täystyöllistys

Kellarikäytävältä kuului rämähdys. Armas-tonttu pudotti raahaamansa valtavan sekajätepussin ja riensi katsomaan. Käytävän mutkan takana Urho räpisteli lattialla kevätpesua kaipaavan polkupyörän alla. Armas tarttui rakkineeseen ja auttoi Urhon ylös.

”Koska tämä pandemia oikein loppuu?” manasi Urho. ”Minun perheeni ei jaksa tehdä enää mitään! Hyvä jos saavat mikroaterian lämmitettyä!”

”Sama meillä,” huokasi Armas. ”Mielellänihän minä niistä huolehdin, mutta työtä on niin kovin paljon, kun eivät enää lainkaan jaksa itse yrittää.”

”Yläkerran Pulmu muutti tallitontuksi Sipooseen,” puhisi Urho. ”Sanoi hevosenpaskan olevan helpompaa.”

”Jaksetaan vielä,” Armas rohkaisi. ”Kyllä ihmiset kevään mittaan piristyvät. Mökkikausikin alkaa! Saadaan täällä kaupungissa hengähtää. Kohta on maalaisserkkujen vuoro tarttua toimeen!”

Julkaistu

Pääsiäispulma

”Päivystävä pappi, kuinka voin auttaa?”

”Henkka tässä moi. Että kun nyt on tää pandemia, niin koskeeko rajoitukset myös kirkkoa?”

”Koskevat toki. Meidänkin seurakuntamme striimaa jumalanpalveluksia. Kuvausjärjestelyt hoidetaan niin, ettei koskaan ole yli kuutta ihmistä samassa tilassa. Ehtoolliselle pääsee kyllä, messun jälkeen pappi on kirkolla paikalla yksittäisiä kävijöitä varten. ”

”Tota, kiitos paljon.”

Henkka sulki puhelimen ja kääntyi sohvalla istuvan vieraan puoleen.

”Kyllä se pappi sanoi, että kirkkokin noudattaa kokoontumisrajoituksia kun on pandemia. Niin että sun pitää nyt mennä ilmestymään jonnekin muualle.”

Jeesus näytti surulliselta.

”Mene Kainuuseen,” Henkka lohdutti. ”Siellä on vähemmän väkeä ja tartuntoja. Tule käymään täällä taas vaikka juhannuksena.”

Julkaistu

Tehtävä

”Teillä oli yksi tehtävä!” mylvi sadanpäämies. Rufus, Felix ja Valerius siirtelivät hermostuneesti jalkojaan toisiaan pälyillen.

”Pölvästit! Annoitte niiden pahuksen kapinallisten varastaa ruumiin!”

”Tuota, sadanpäämies…” aloitti Rufus.

”Vaiti, ääliö! Entä tuo öljypullo sitten! Otitteko te lahjuksia?”

”Mutta…” yritti Felix.

”Ei mitään selityksiä! Raippoja teille on tiedossa! Pahempaakin jos käy ilmi, että veljeilitte kapinallisten kanssa!”

”Katsokaa!” Valerius osoitti sadanpäämiehen olan yli.

”Luuletteko te, että minä menen noin ikivanhaan lankaan! Ilmoittautukaa kasarmille. Pääsette loppuvuodeksi pesemään käymälöitä!”

Sadanpäämies marssi tiehensä vilkaisemattakaan tyhjää hautaluolaa päin. Ovena olleen kiven päällä istuva enkeli virnisti ja näytti sotilaille pitkää nenää ennen kuin levitti siipensä ja suuntasi takaisin taivaaseen.

Julkaistu

Noituuksia

Lempi ja Hertta istuivat kerrostalopihassa, Hertta piippua poltellen ja Lempi luudanvarteensa nojaillen.

Kolmannen kerroksen parvekkeelta lensi ruosteinen talikko. Se iski kipinää osuessaan pihatiehen ja yksi piikeistä katkesi.

Pohjakerroksen asunnosta kuului huutoa. Nummen nuori rouva hätisti täysikasvuisen sian ulos pation ovesta. Viidennessä kerroksessa Koististen ikkunaa vasten räpiköi kana. Pian kaukaisuudesta kuului hälytysajoneuvojen ääniä.

Hertta otti piipun suustaan. ”Enkös minä sanonut! Ei täällä kannata trullata. Vaan Eetla on niin itsepäinen, että varmaankin yritti lypsää Koististen kissan, kun ei lehmää löytänyt.”

”Kerätään Lyytin kappaleet kiveykseltä ennen kuin ajavat yli,” huokasi Lempi. ”Eetla ja Aukusta hoitakoot itsensä pois löytöeläintalosta. Mennään me markettiin puhkomaan maitotölkkejä.”

Julkaistu

Taparikollinen

Kettu tuijotti tuopin pohjaa kuin vastauksia etsien.

”Sait kuulemma sisäisen tutkinnan perääsi,” totesi Kaivanto.

”Pidätin Pupun,” huokasi Kettu.

”Annas kun arvaan,” sanoi Kaivanto. ”Lasten vaanimista ja paikkojen sotkemista? Joka vuosi sama juttu! Mutta eikös sen nyt pitäisi olla selvä homma, taparikollisen pidättäminen?”

”Suklaamunia muka!” tuhahti Kettu. ”Niinhän se aina sanoo! Vastasin sille, että se saa itse syödä ne ruskeat papanansa, jos kerrankin vielä saan sen kiinni jonkun päiväkodin pihalta.”

Kaivanto irvisti. ”Sehän meni hyvin. Nostiko Pupu metelin?”

”Huusi kuin hinaaja, vaati asianajajaa ja puhelua eläinoikeusasiamiehelle. Syytti minua vainosta ja pedon luonteesta. Päädyin palkattomalle pääsiäislomalle ja sain lähetteen vihanhallintakurssille. Ja ravitsemusterapiaan.”

Julkaistu

Amoriini

Bertta puuhasteli viljelypalstan kevättöitä, kun naapuripalstalta kuului kirosanojen tulva.

”Rottia varmaan taas,” arveli Bertta kiirehtiessään uteliaana katsomaan. Matalan pensasaidan takaa hän löysi Ahtin maasta polviltaan.

”Herranen aika, sydänkohtaus!” Bertta huudahti ja alkoi etsiä kännykkäänsä.

”Selkä!” kähisi Ahti. ”Auta minut ylös!”

Kyykistyessään Ahtin viereen Bertta näki tämän lapavälistä törröttävän pienen nuolen. Tottunein ottein Bertta nappasi sen irti. Ahti rentoutui.

”Mikä se oli?”

”Kupidon nuoli,” Bertta puhisi. Hän ravisteli polun nurkassa seisovaa pientä koristetuijaa. Puoli tusinaa alastonta pulleaa poikalasta räpytteli pikkuruisia siipiään päästäkseen karkuun.

Ahti nousi ähkäisten. ”Olisihan se pitänyt arvata. Ilmoitan kaupungille, että täällä tarvitaan taas tuholaistorjuntaa. Perhanan amoriinit. Jokakeväinen riesa!”