Avainsana: folklore

”Kohta on kesä ja päästään taas käymään Möttösten maalla!”

”Mitä hienoa siinä työleirissä on?” tuhahti Masa.

”Uusia perunoita ja tilliä suoraan kasvimaasta,” haaveili Miisa.

”Kasvimaan kitkemistä. Ja Möttösen muori suuttui viimeksi, kun kitkin vahingossa porkkanan taimet rikkaruohoina,” vastasi Masa.            

”Lapsista ulkohuussi on hauska!”

”Aina kun me tullaan sinne, sattuu olemaan aika tyhjentää huussi. Eikä Möttösen vaari jaksa lapioida.”

Miisa empi jo hieman, kunnes keksi vastineen. ”Lapset rakastava rantaa! Puljaavat siellä aamusta iltaan!”

”Jonkun täytyy vahtia vieressä koko ajan,” totesi Masa. ”Valurautapannun kanssa. Viime kesänä Näkki meinasi viedä Miion, ennen kuin ehdit mojauttaa sitä.”

Miisa huokasi. ”Mitä jos mentäisiin sittenkin Legolandiin?”

Kellarikäytävältä kuului rämähdys. Armas-tonttu pudotti raahaamansa valtavan sekajätepussin ja riensi katsomaan. Käytävän mutkan takana Urho räpisteli lattialla kevätpesua kaipaavan polkupyörän alla. Armas tarttui rakkineeseen ja auttoi Urhon ylös.

”Koska tämä pandemia oikein loppuu?” manasi Urho. ”Minun perheeni ei jaksa tehdä enää mitään! Hyvä jos saavat mikroaterian lämmitettyä!”

”Sama meillä,” huokasi Armas. ”Mielellänihän minä niistä huolehdin, mutta työtä on niin kovin paljon, kun eivät enää lainkaan jaksa itse yrittää.”

”Yläkerran Pulmu muutti tallitontuksi Sipooseen,” puhisi Urho. ”Sanoi hevosenpaskan olevan helpompaa.”

”Jaksetaan vielä,” Armas rohkaisi. ”Kyllä ihmiset kevään mittaan piristyvät. Mökkikausikin alkaa! Saadaan täällä kaupungissa hengähtää. Kohta on maalaisserkkujen vuoro tarttua toimeen!”

Lempi ja Hertta istuivat kerrostalopihassa, Hertta piippua poltellen ja Lempi luudanvarteensa nojaillen.

Kolmannen kerroksen parvekkeelta lensi ruosteinen talikko. Se iski kipinää osuessaan pihatiehen ja yksi piikeistä katkesi.

Pohjakerroksen asunnosta kuului huutoa. Nummen nuori rouva hätisti täysikasvuisen sian ulos pation ovesta. Viidennessä kerroksessa Koististen ikkunaa vasten räpiköi kana. Pian kaukaisuudesta kuului hälytysajoneuvojen ääniä.

Hertta otti piipun suustaan. ”Enkös minä sanonut! Ei täällä kannata trullata. Vaan Eetla on niin itsepäinen, että varmaankin yritti lypsää Koististen kissan, kun ei lehmää löytänyt.”

”Kerätään Lyytin kappaleet kiveykseltä ennen kuin ajavat yli,” huokasi Lempi. ”Eetla ja Aukusta hoitakoot itsensä pois löytöeläintalosta. Mennään me markettiin puhkomaan maitotölkkejä.”

Bertta puuhasteli viljelypalstan kevättöitä, kun naapuripalstalta kuului kirosanojen tulva.

”Rottia varmaan taas,” arveli Bertta kiirehtiessään uteliaana katsomaan. Matalan pensasaidan takaa hän löysi Ahtin maasta polviltaan.

”Herranen aika, sydänkohtaus!” Bertta huudahti ja alkoi etsiä kännykkäänsä.

”Selkä!” kähisi Ahti. ”Auta minut ylös!”

Kyykistyessään Ahtin viereen Bertta näki tämän lapavälistä törröttävän pienen nuolen. Tottunein ottein Bertta nappasi sen irti. Ahti rentoutui.

”Mikä se oli?”

”Kupidon nuoli,” Bertta puhisi. Hän ravisteli polun nurkassa seisovaa pientä koristetuijaa. Puoli tusinaa alastonta pulleaa poikalasta räpytteli pikkuruisia siipiään päästäkseen karkuun.

Ahti nousi ähkäisten. ”Olisihan se pitänyt arvata. Ilmoitan kaupungille, että täällä tarvitaan taas tuholaistorjuntaa. Perhanan amoriinit. Jokakeväinen riesa!”