Työharjoittelija

Pyry huokaisi. Koti oli kaaoksen vallassa, kun ei työharjoittelusta uupuneena siivotakaan jaksanut. Omatunto soimaten Pyry otti glögimukillisen, kippasi joukkoon Koskenkorvaa ja asettui katsomaan Netflixiä.

Äkkiä hyllyssä ollut kipsipatsas putosi lattialle ja särkyi. Hämmästyksekseen Pyry näki huolestuneen näköisen tontun kurkistavan hyllynreunalta.

Huomatessaan Pyryn, tonttu jähmettyi. Sitten se purskahti itkuun. ”Kaikki on pilalla!” se nyyhkytti. ”Meille sanottiin, että meitä ei saa huomata. Minut reputetaan työharjoittelusta, enkä koskaan valmistu tarkkailijatontuksi.”

Pyryn kävi tonttuharjoittelijaa sääliksi. Hän nosti sen alas hyllyltä, haki snapsilasin ja kaatoi tontullekin glögiä. ”Älä huoli”, hän lohdutti. ”Työharjoittelu on rankkaa! Katsotaan jakso RuPaulia ja siivotaan sitten sirpaleet. Eikä kerrota tästä kenellekään!”

Joulumieli

Radiologi ja neurologi tutkivat aivokuvia ja keskustelivat kiivaasti, kun potilas saatettiin huoneeseen.

”Tämä on kyllä epätavallinen löydös—”

”Harvoin näkee näin selkeää tapausta—”

Potilas kalpeni. Hoitaja rykäisi kiinnittääkseen lääkärien huomion. Asiantuntijat kääntyivät katsomaan.

”Aivan, rouva Virtanen, istukaa!”

”Löytyikö sieltä kasvain?” potilas kysyi huolestuneena. ”Kun korvissa soi ja…”

Molempien lääkäreiden kasvoille levisi innostunut hymy.

”Ei mitään syytä huoleen!” radiologi sanoi.

”Teidän kuvissanne oli vain mielenkiintoinen yksityiskohta”, neurologi jatkoi. ”Katsokaahan!”

Valotaululle kiinnitetyssä kuvassa potilaan aivoihin piirtyi kauniisti joulukellojen kaareva siluetti.

”Tämä on aivan tyypillinen oire tähän aikaan vuodesta. Se menee ohi itsekseen, eikä tarvitse erityistä hoitoa. Aivokuvassanne näkyy suorastaan oppikirjaesimerkki joulumielestä.”

Petro Peukaloinen

Petro heräsi henkeään haukkoen. Heräämisestä huolimatta painajaismainen tunne ei hälvennyt. Valtava paino puristi hänen vartaloaan, korvissa soi, ja vaikka hänen silmänsä olivat apposen auki, maailma oli säkkipimeä.

Ponnistaen voimansa äärimmilleen Petro sai painon kammettua päältään. Valo ja raitis ilma saivat pään selkiytymään. Hän oli omassa vuoteessaan, mutta oli yön aikana kutistunut peukaloiseksi. Soiminen ei lakannut – ääni kuului yöpöydällä hälyttävästä matkapuhelimesta.

Petro sai punnerrettua itsensä pöydälle, juoksi puhelimelle ja kiskoi kosketusnäyttöä kaksin käsin sammuttaakseen hälytyksen. Sitten hän lysähti istumaan. Päivälle sovittu työhaastattelu menisi armotta sivu suun, ja työpaikka samoin.

Koskahan Joulupukin kuuma linja avattaisiin? Kai Korvatunturille vielä yksi tonttu töihin mahtuisi.

Sanansaattaja

Hermes hoippui sisään valtavaa postisäkkiä kantaen ja romautti sen keskelle jumalten kahvihuoneen pöytää. Säkistä tulvi kirjeitä, ja pian jumalat kahlasivat polviaan myöten viesteissä.

”Nämähän on osoitettu Joulupukille!” Odin huudahti.

”Joulupukki kieltäytyy edelleen jumalstatuksesta, vaikka hänellä on enemmän uskovia kuin kellään meistä koskaan.” Hermes totesi. ”Postitonttu ilmoitti, että lähiaikoina kaikki sinne tulevat rukouksiksi katsotut pyynnöt välitetään tänne meille.”

”Ei maailmanrauha ole meidän alaamme”, Saturnus parahti silmäillessään kirjeitä.

”Kenties ei”, sanoi Odin, ja hänen silmänsä välähti. ”Mutta moni ehdottaa asioita, joita voisimme tehdä sille ärsyttävälle pyrkyritsaarille.” Vanhan jumalan kasvoille levisi hymy. ”Ja tämä lapsi toivoo lisäksi ponia. Toivottavasti hänelle kelpaa kahdeksanjalkainen varsa.”

Jouluilopilleri

Farmaseutti katsoi reseptiä.

”Oletteko aivan tosissanne? Teille on määrätty… jouluilopillereitä?”

Apeailmeinen asiakas nyökkäsi.

”Niiden pitäisi auttaa joulustressiin.”

Farmaseutin kulmakarvat kohosivat, kun järjestelmä hyväksyi lääkemääräyksen ja lääkerobotti surahti liikkeelle. Sitten farmaseutti huomasi reseptin allekirjoittaneen lääkärin nimen.

”Hetkinen, minun täytyy varmistaa tämä Valvirasta.”

Hän nousi ja siirtyi apteekin takaosan puhelimeen. ”Haluaisin tarkistaa lääkärinoikeudet tällaiselta henkilöltä…”

Hetken kuluttua farmaseutti palasi takaisin päätään puistellen.

”Valvirassakin ollaan ilmeisesti jo joulumielellä. Sieltä väitettiin, että tohtori Tonttusella on ollut lääkärinoikeudet jo 1700-luvulla.”

Sitten hän ojensi asiakkaalle joulunpunaisen, hopeatähdin koristellun pakkauksen ja luki annosteluohjeet epäuskoiseen sävyyn.

”Ottakaa yksi tällainen joka ilta kuuman glögin kanssa kuuri loppuun. Hyvää joulua.”

Yllätyskalenteri

Jälleen kerran joulukalenteri oli yön aikana ilmestynyt Pietin ja Minkan olohuoneen pöydälle.

Kaksi vuotta sitten kalenterin ensimmäisestä luukusta oli paljastunut jouluräyhä, joka pisti olohuoneen sekaisin. Viime vuonna viides luukku pölläytti ilmoille nokipilven, joka laskeutui mustiksi jalanjäljiksi sähkötakan eteen. Luukkuja ei voinut jättää avaamatta, sillä puolenyön saapuessa ne räjähtivät auki sellaisella voimalla, että naapureidenkin ikkunat helisivät.

”Mitä pahaa olemme tehneet ansaitaksemme tämän?” Minka voihkaisi raottaessaan luukkua varovasti.

Kun eriväriset marmeladikuulat olivat viimein lakanneet kierimästä ulos luukusta, Pieti kahlasi hakemaan lapiota ja jätesäkkiä. Sokerista tahmeat villasukat tarttuivat joka askeleella lattiaan.

”Ensi vuonna matkustetaan koko joulukuuksi ulkomaille”, hän uhosi aloittaessaan asunnon raivaamista joulukuntoon.

Unionnettomuus

Onnettomuus ei varsinaisesti ollut kenenkään syytä. Nukkumatin toimistolla oli kiireinen päivä, varastohylly oli kiikkerä ja harjoittelijalle oli annettu siirrettäväksi valtava rullakko. Kaikki auttoivat unensirpaleiden lakaisemisessa ja kokoon liimaamisessa.

***

”Näin kummallisia unia viime yönä,” sanoi Kata aamiaispöydässä. ”Ensin oli ihan normisettiä, menin töihin ja huomasin vasta siellä, että olin unohtanut pistää housut jalkaan. Kun pakenin vessaan, niin olinkin sitten äkkiä avaruusaluksen puikoissa ampumassa avaruuspiraatteja.”

Pike kohotti kulmakarvojaan. ”Minä olin viime yönä avaruuspoliisi, mutta juuri kun sain avaruuspiraatit tähtäimeen, löysin itseni teidän toimiston vessasta ilman housuja.”

”Perhanan koronteeni. Ollaan oltu yhdessä neljän seinän sisällä ihan liian kauan,” huokasi Kata. ”Otatko lisää kahvia?”

Möröntorjuntaa

”Mitä sä teit sille vihreälle mörölle?” kysyi Aksu.

”Se oli ihan helppo, siltä piti vaan leikata pää poikki,” selitti Ellu.

Vanhemmat kuuntelivat keskustelua hieman kauempana. ”Kamala, kun noiden lasten pelit on nykyään väkivaltaisia,” päivitteli Aksun isä Ellun äidille. ”Pitäisiköhän asentaa joku lapsilukko tietokoneeseen? Vai onko tuo joku kännykkäpeli?”

”Ei ne sen väkivaltaisempia ole kuin piirretyt meidän lapsuudessa,” sanoi Ellun äiti rauhoittavasti. ”Eikä yhtään sen realistisemman näköisiä.”

Aksu ja Ellu katsoivat toisiaan ja madalsivat ääntään vanhempien kuulumattomiin.

”Millä sä leikkasit?” Aksu kysyi.

”Lainasin äidin isoa kokkiveistä,” Ellu supisi. ”Ja piilotin ruumiin vaatehuoneeseen. Siellä on sellainen sotku, ettei äiti koskaan löydä sitä.”

Metsänväkeä

Menninkäinen paistatteli kevätauringossa. Pusikko kahahti ja reippaan näköinen terrieri ponkaisi aukiolle. Se haukahti menninkäistä kerran ja lopetti äkkiä.

”Anteeksi, kuvittelin sinua oravaksi.”

”Ei hätää,” sanoi menninkäinen. ”Mihin jätit ihmisesi?”

”Tuolta se tulee,” koira sanoi.

”Se ei taida olla oikein maastokoulutettu,” arveli menninkäinen.

”Ei, yrityksistäni huolimatta. Eilen se upposi nilkkojaan myöten suohon ja nyt ei meinaa päästä pienestä kuusikosta läpi.”

”Kamalasti se myös huutaa,” menninkäinen totesi.

”Kuvittelee pääsevänsä helpommalla. Mutta eihän se koskaan opi, jos palaan heti luokse!”

”Totta turiset,” sanoi menninkäinen. ”Tuolla mäenrinteellä on muuten tuoreita peuranpapanoita.”

”Kiitos!” koira huikkasi ja otti käpälät alleen juuri, kun hengästynyt koiranulkoiluttaja ehti aukiolle.

Tonttupula

”Olet uutisissa!” huudahti Kerkko osoittaen nettiuutisotsikkoa ’Huutava pula puutarhatontuista ravistelee Britanniaa – tonttutoimitukset myöhässä Suezin laivatukoksen takia’.

”Orjakauppaa,” tuhahti Oswald. ”Eivät halua maksaa brittiläisille tontuille kunnon palkkaa, joten rahtaavat Kiinasta halpatyövoimaa. Ja vielä valittelevat toimitusketjujen vaikeuksia! Eivät sitä, että meikäläisiä on kuukausitolkulla jumissa rahtikontissa.”

”Kamalaa!” Kerkko kauhisteli. ”En tiennytkään, että teillä on asiat niin huonosti.”

”Olette täällä pohjolassa lintukodossa,” sanoi Oswald synkeästi. ”Työtänne arvostetaan ja teitä kunnioitetaan. Meillä nauretaan sammuneena makaavalle tai kusella olevalle tontulle!”

Kerkko pudisteli päätään. Oswald nousi, kiskoi päälleen Puutarhatonttujen vapautusrintama -hupparinsa ja suuntasi ovelle. ”Eivät naura enää kauan!” hän uhosi, vetäisi mustan lakin päähänsä ja katosi kevätyöhön.