Avainsana: muu

Talvi istui vuoteen reunalla ja katseli, kuinka Aurinko pukeutui huolellisesti parhaimpiinsa. Kylmän keltaiset paljetit säihkyivät kuin jääkiteet.

”Kannattaako vuoden lyhintä esiintymistä varten vaivautua? Jos on pilvistä, olet talvennapaan asti kiukkuinen. Eivätkä ihmiset enää edes vietä talvipäivänseisausta!”

Aurinko hymyili niin, että jopa hankien heijastuksiin tottunut Talvi häikäistyi hetkeksi.

”Perinteet, juhlat ja sukupolvet tulevat ja menevät. Näitä juhlia on vietetty jo ennen ihmiskuntaa, ja vietetään heidän jälkeensäkin. Seisaukset ja tasaukset pysyvät. En minä ihmisiä varten pukeudu.”

Aurinko nousi ja katsoi hetken lempeästi pienen planeetan pohjoisen pimeässä tarpovia ihmisiä, huokaisi ja palasi huoneeseensa.

”Nyt se on tehty. Menen levolle, herätä minut sitten tammikuussa.”

”Mitä sä teet!” Sumu kauhisteli, kun Lumi pudotti jääkokkareen sillalta tähdäten alla ajavaan autoon.

”Mä haluan joululahjaksi perhosveitsen ja ilmakiväärin”, Lumi selitti.

”Et tasan saa joululahjoja jos oot tuhma!”

Lumi huokaisi ja katsoi Sumua säälivästi.

”Urpo. Mä yritän kiinnittää Joulupukin pahan kaksoisveljen huomion.”

”Siis kenen?”

”Se on mustapukuinen ja sillä on pukinparta. Pahat kaksoisolennot tai kaksoisveljet tunnistaa aina pukinparrasta. Joulupukin kaksoisveli rankaisee kilttejä lapsia pehmeillä paketeilla, mutta tuhmat saa siltä niitä lahjoja, mitä niiden vanhemmat ei ostaisi.”

”Mä haluaisin rummut, mutta niistä lähtee liikaa ääntä”, Sumu pohti.

”Luota pahaan pukkiin! Tuu, mennään rikkomaan koulun ikkunat! Eiköhän sillä yhdet rummut irtoa!”

”Mitä tämä tarkoittaa?” Lissu ja Leevi seisoivat kädet puuskassa vaatehuoneesta paljastuneen joululahjakätkön vieressä.

”Tuota”, isä takelteli, ”Joulupukillahan on aattona kiire, me autamme säilyttämällä lahjoja täällä.”

”Tiedättehän, että mummikin ostaa lahjoja”, äiti yritti selittää. ”Joulupukki ei tuo ihan kaikkia…”

Lapset kääntyivät kannoillaan ja marssivat kiukkuisesti huoneensa nurkassa olevalle tonttuovelle. Leevi avasi oven koputtamatta ja Lissu nappasi tontun hyppysiinsä.

”Kerro pomollesi, että juonenne paljastui”, Leevi kivahti. ”Koko Korvatunturi-korporaatio on suuri pyramidipeli.”

”En puhuisi pyramidihuijauksesta”, tonttu piipitti. ”Korvatunturi-brändi harjoittaa ihan rehellistä verkostomarkkinointia…” ”Eli äiti ja isä laittavat tähän kiinni tuhottomasti omaa rahaa pääsemättä koskaan provikoille? Ja ho-ho-ho, suckers, Joulupukki vain nauraa matkalla pankkiin!”

Auringonlaskun jälkeen veli Andreas saapui kirjastoon tutkimaan, miksi veli Johannes ei ollut saapunut vesperiin. Ovella hän pysähtyi hämmentyneenä. Tähtikartat ja monimutkaiset laskelmat peittivät lattian, ja niiden välillä risteili lankoja, jotka oli kiinnitetty kallisarvoisiin papereihin sinettivahalla.

”Napier laski Ilmestyskirjan perusteella maailmanlopun tapahtuvan 1688, mutta näiden tähtikarttojen mukaan hän on erehtynyt lähes 340 vuodella”, Johannes selitti, silmät kuumeisesti kiiltäen. ”Laadin mundaanihoroskoopin. Katso tulevan vuosituhannen alkua! Sotia, nälänhätää, kulkutauteja!”

Veli Andreas auttoi Johanneksen lattialta.

”Muistathan, rakas veli, että Herran päivä saapuu kuin varas yöllä”, hän sanoi lempeästi. ”Vaikka olisit oikeassa, aikaa on vuosisatoja. Sinä tarvitset yrttilikööriä ja hyvät yöunet. Laskelmasi ovat täällä huomennakin.”