”Taas näitä päiviä”, Kettu huokaisi.
”Onko nuoriso pilalla?” tiedusteli Kaivanto.
”Jengihommia. Minulla on putkassa kolme murhaepäiltyä – kaikki väittävät nimekseen Mikko.”
”Se vuohiposse”, mutisi Kaivanto. ”Kenen kimpussa ne ovat nyt olleet?”
”Muistatko peikon, joka huolehti Korkeankosken sillasta? Kiusasivat sen hermoromahduksen partaalle. Kip-kop-kipsuttelivat pitkin siltaa edestakaisin yökaudet ruohonhakukeikoilla. Peikko teki rikosilmoituksen kotirauhan häirinnästä, mutta…”
”Jutturuuhka”, Kaivanto täydensi synkeästi.
”Pukit vimmastuivat virkavallalle ilmoittamisesta”, Kettu jatkoi. ”Kopistelivat kahta kauheammin, kunnes provosoivat peikon ryntäämään raivoissaan sillalle. Suurin otti rannalta asti vauhtia. Puski peikkoparan koskeen.”
”Eikö jengihommat kuulu ammattirikollisuuden rikosylikomisario Hanhelle?” kysyi Kaivanto.
Ketun ilme kirkastui.
”Pistän paperit Hanhelle heti huomenna! Otatko toisenkin glögin? Minä tarjoan!”
