Sanansaattaja

Hermes hoippui sisään valtavaa postisäkkiä kantaen ja romautti sen keskelle jumalten kahvihuoneen pöytää. Säkistä tulvi kirjeitä, ja pian jumalat kahlasivat polviaan myöten viesteissä.

”Nämähän on osoitettu Joulupukille!” Odin huudahti.

”Joulupukki kieltäytyy edelleen jumalstatuksesta, vaikka hänellä on enemmän uskovia kuin kellään meistä koskaan.” Hermes totesi. ”Postitonttu ilmoitti, että lähiaikoina kaikki sinne tulevat rukouksiksi katsotut pyynnöt välitetään tänne meille.”

”Ei maailmanrauha ole meidän alaamme”, Saturnus parahti silmäillessään kirjeitä.

”Kenties ei”, sanoi Odin, ja hänen silmänsä välähti. ”Mutta moni ehdottaa asioita, joita voisimme tehdä sille ärsyttävälle pyrkyritsaarille.” Vanhan jumalan kasvoille levisi hymy. ”Ja tämä lapsi toivoo lisäksi ponia. Toivottavasti hänelle kelpaa kahdeksanjalkainen varsa.”

Jouluilopilleri

Farmaseutti katsoi reseptiä.

”Oletteko aivan tosissanne? Teille on määrätty… jouluilopillereitä?”

Apeailmeinen asiakas nyökkäsi.

”Niiden pitäisi auttaa joulustressiin.”

Farmaseutin kulmakarvat kohosivat, kun järjestelmä hyväksyi lääkemääräyksen ja lääkerobotti surahti liikkeelle. Sitten farmaseutti huomasi reseptin allekirjoittaneen lääkärin nimen.

”Hetkinen, minun täytyy varmistaa tämä Valvirasta.”

Hän nousi ja siirtyi apteekin takaosan puhelimeen. ”Haluaisin tarkistaa lääkärinoikeudet tällaiselta henkilöltä…”

Hetken kuluttua farmaseutti palasi takaisin päätään puistellen.

”Valvirassakin ollaan ilmeisesti jo joulumielellä. Sieltä väitettiin, että tohtori Tonttusella on ollut lääkärinoikeudet jo 1700-luvulla.”

Sitten hän ojensi asiakkaalle joulunpunaisen, hopeatähdin koristellun pakkauksen ja luki annosteluohjeet epäuskoiseen sävyyn.

”Ottakaa yksi tällainen joka ilta kuuman glögin kanssa kuuri loppuun. Hyvää joulua.”

Sekin synkkä ja ikävä

Kansainvälisen joulutonttukonferenssin iltajuhlat olivat täydessä vauhdissa. Last Christmas pauhasi ja tanssilattia oli täynnä tonttuja. Baarin puolelta puolestaan kuului puheensorinaa ja välillä naurunremakka, kun tontut vaihtoivat kokemuksia vuoden töistä.

Baaritiskin kulmalla istui kuitenkin hiljainen harmaanuttu, joka tuijotti synkeänä oluthaarikkaansa.

”Mikä on?” kyseli baarimikko. ”Eikö tanssijalka vipata?”

Tonttu huokaisi syvään. ”Ei, minä vihaan joulumusiikkia.”

”Mistä moinen?”

”Työskentelen Joulupukin musiikkipajan Suomen osastolla.”

”Varpunen jouluaamuna ja niin edelleen?”

”Kyllä. Mutta minun työnkuvani on tuottaa iloisia joululauluja, joihin suomalaiset ihastuisivat.” Tonttu hautasi kasvot käsiinsä ja hänen hartiansa alkoivat täristä.

Baarimikko irvisti myötätuntoisesti, täytti lasin piripintaan ja laski sen tiskille. ”Ota tästä tuikku paloviinaa. Talo tarjoaa.”

Lain nimessä

Jólakötturinn venytteli teräväkyntisiä tassujaan. Joulupojat olivat jo liikkeellä kepposineen, ja Grýla kuumensi pataansa tuhmien lasten varalta. Joulukissa luikahti ulos jaloittelemaan.

Pesän ulkopuolella vastassa oli kuitenkin yllätys: kaksi ankarailmeistä mustapukuista tonttua.

”Seis!” toinen komensi.

Toinen ojensi joulukissalle paksun kirjekuoren, jonka kissa otti hölmistyneenä vastaan.

”Teillä on velvollisuus vastata tähän haasteeseen Korvatunturin oikeustalolla. Haasteen mukaisesti ette saa joulunpyhinä aiheuttaa haittaa Joulupukki Oy:n tavaramerkeille. Teitä kielletään pelottelemasta, raatelemasta tai syömästä ketään ja kehotetaan osoittamaan asiaankuuluvan kunnioittavaa joulumieltä.” Juristitontut poistuivat rekeensä ja joulukissa jäi hankeen istumaan. Huokaisten se palasi kotikoloonsa ja päätti palata unten maille. Jos nukkuisi vaikka vuosisadan, palaisikohan maailma sillä välin järkiinsä?

Yllätyskalenteri

Jälleen kerran joulukalenteri oli yön aikana ilmestynyt Pietin ja Minkan olohuoneen pöydälle.

Kaksi vuotta sitten kalenterin ensimmäisestä luukusta oli paljastunut jouluräyhä, joka pisti olohuoneen sekaisin. Viime vuonna viides luukku pölläytti ilmoille nokipilven, joka laskeutui mustiksi jalanjäljiksi sähkötakan eteen. Luukkuja ei voinut jättää avaamatta, sillä puolenyön saapuessa ne räjähtivät auki sellaisella voimalla, että naapureidenkin ikkunat helisivät.

”Mitä pahaa olemme tehneet ansaitaksemme tämän?” Minka voihkaisi raottaessaan luukkua varovasti.

Kun eriväriset marmeladikuulat olivat viimein lakanneet kierimästä ulos luukusta, Pieti kahlasi hakemaan lapiota ja jätesäkkiä. Sokerista tahmeat villasukat tarttuivat joka askeleella lattiaan.

”Ensi vuonna matkustetaan koko joulukuuksi ulkomaille”, hän uhosi aloittaessaan asunnon raivaamista joulukuntoon.

Unionnettomuus

Onnettomuus ei varsinaisesti ollut kenenkään syytä. Nukkumatin toimistolla oli kiireinen päivä, varastohylly oli kiikkerä ja harjoittelijalle oli annettu siirrettäväksi valtava rullakko. Kaikki auttoivat unensirpaleiden lakaisemisessa ja kokoon liimaamisessa.

***

”Näin kummallisia unia viime yönä,” sanoi Kata aamiaispöydässä. ”Ensin oli ihan normisettiä, menin töihin ja huomasin vasta siellä, että olin unohtanut pistää housut jalkaan. Kun pakenin vessaan, niin olinkin sitten äkkiä avaruusaluksen puikoissa ampumassa avaruuspiraatteja.”

Pike kohotti kulmakarvojaan. ”Minä olin viime yönä avaruuspoliisi, mutta juuri kun sain avaruuspiraatit tähtäimeen, löysin itseni teidän toimiston vessasta ilman housuja.”

”Perhanan koronteeni. Ollaan oltu yhdessä neljän seinän sisällä ihan liian kauan,” huokasi Kata. ”Otatko lisää kahvia?”

Rikosilmoitus

”Poliisilla, mikä hätänä?”

”Minun autotalliini on murtauduttu.”

”Onko suurestakin vahingosta kyse? Voitte tehdä sähköisen rikosilmoituksen verkkosivujen kautta…”

”Mutta kun mitään ei ole viety!”

”Onko siellä ollut luvatonta oleskelua? Paikkojen sotkemista?”

”Siellä on siivottu! Työkalut on puunattu puhtaiksi ja lattiat pesty. Auto on hinkattu kiiltäväksi sekä ulkoa että sisältä ja tankkikin on täysi!”

”Ahaa! En usko, että tarvitaan rikosilmoitusta. Kuulostaa siltä, että teille on majoittunut autotallitonttu.”

”Mitä minä sille teen?”

”Antakaa tontun olla omissa oloissaan. Mutta kannattaa vähintäänkin isompina juhlapyhinä käytä jättämässä sille lahja. Perinteisesti tontut pitävät puurosta ja kotikaljasta, mutta nämä modernimmat yksilöt saattavat arvostaa Saarioisten mikropizzaa ja Lapin kultaa.”

Möröntorjuntaa

”Mitä sä teit sille vihreälle mörölle?” kysyi Aksu.

”Se oli ihan helppo, siltä piti vaan leikata pää poikki,” selitti Ellu.

Vanhemmat kuuntelivat keskustelua hieman kauempana. ”Kamala, kun noiden lasten pelit on nykyään väkivaltaisia,” päivitteli Aksun isä Ellun äidille. ”Pitäisiköhän asentaa joku lapsilukko tietokoneeseen? Vai onko tuo joku kännykkäpeli?”

”Ei ne sen väkivaltaisempia ole kuin piirretyt meidän lapsuudessa,” sanoi Ellun äiti rauhoittavasti. ”Eikä yhtään sen realistisemman näköisiä.”

Aksu ja Ellu katsoivat toisiaan ja madalsivat ääntään vanhempien kuulumattomiin.

”Millä sä leikkasit?” Aksu kysyi.

”Lainasin äidin isoa kokkiveistä,” Ellu supisi. ”Ja piilotin ruumiin vaatehuoneeseen. Siellä on sellainen sotku, ettei äiti koskaan löydä sitä.”

Kotitaloustekninen tuki

”Tekninen tuki, kuinka voin auttaa?”

”Kaikki kodinkoneet reistailevat! Ensin tuli mikroaaltouunista savu ulos, sitten kahvinkeitin lakkasi keittämästä ja nyt leivänpaahdin polttaa leivät toiselta puolelta mustaksi.”

”Tarkistitteko mikroaaltouunista, että mikromenninkäisellä on tulitikkuja sytyttää savukone uudelleen?”

”Toki! Kahvinkeittimelle uhrasin parasta paahtoa, jota lähikaupalta sai ja leivänpaahtimen siirsin kauemmas ikkunasta, ettei se saa kylmää. Mutta mikään ei auta!”

”Kuulostaa kinkkiseltä. Kokeneempi kollega tuossa kysyy, oletteko viime aikoina muistanut jättää yöksi kotitontulle puuron lisäksi olutta? Tontut ovat olleet kovilla nyt kun niin moni ihminen on päivästä toiseen kotosalla.”

”Kiitos, minäpä kokeilen sitä! Mahtaako tontulle kelvata vehnäolut?”

”Suosittelen lageria. Ja vapuksi kannattaa käyttää tontullekin kotikaljaa!”

Metsänväkeä

Menninkäinen paistatteli kevätauringossa. Pusikko kahahti ja reippaan näköinen terrieri ponkaisi aukiolle. Se haukahti menninkäistä kerran ja lopetti äkkiä.

”Anteeksi, kuvittelin sinua oravaksi.”

”Ei hätää,” sanoi menninkäinen. ”Mihin jätit ihmisesi?”

”Tuolta se tulee,” koira sanoi.

”Se ei taida olla oikein maastokoulutettu,” arveli menninkäinen.

”Ei, yrityksistäni huolimatta. Eilen se upposi nilkkojaan myöten suohon ja nyt ei meinaa päästä pienestä kuusikosta läpi.”

”Kamalasti se myös huutaa,” menninkäinen totesi.

”Kuvittelee pääsevänsä helpommalla. Mutta eihän se koskaan opi, jos palaan heti luokse!”

”Totta turiset,” sanoi menninkäinen. ”Tuolla mäenrinteellä on muuten tuoreita peuranpapanoita.”

”Kiitos!” koira huikkasi ja otti käpälät alleen juuri, kun hengästynyt koiranulkoiluttaja ehti aukiolle.