Avainsana: muu

”Katso, ihan uusi lautapeli!”

Kaisa nosti ostoskassista helmiäisvalkoisen peliboksin.

”Aikavarkaat… Eikä mitään infoa BoardGameGeekissäkään”, Pave ihmetteli. ”Kokeillaanko?”

”Peliaikaa ei kerrota, mutta onhan meillä koko päivä aikaa”, Kaisa totesi.

Yhteispelissä oltiin aikavarkaita, jotka puolustivat tuntisaalistaan aikapoliisilta. Tuotantoarvot olivat kohdallaan: oli kelloja, figuureja, kortteja ja merkkitokeneita. Vaikeusastekin oli tasapainossa – voitto oli ainoastaan siirron päässä, kun pakasta nousi viimeinen aikapoliisikortti ja aikavarkaat menettivät saaliinsa.

”Mahtava peli!” Pave sanoi ja katsoi seinäkelloa. ”Meni näemmä kolme tuntia.”

Kaisa vilkaisi älykelloaan ja kalpeni.

”Ja se kaksi viikkoa, jotka menetettiin pelissä aikapoliisille. Nyt on jouluaatto!”

”Sitten pelataan uudestaan”, Pave sanoi päättäväisesti. ”Voitetaan menetetty aika takaisin. Korkojen kera.”

”Onko kukaan kuullut Sannista?” Iitu tiedusteli skumppabrunssilla.

”Se sanoi olevansa tulossa”, totesi Pate.

”Sillä oli äsken get ready with me -instalive”, sanoi Helmi. ”Perhana!”

”Mitä?”

”Live pyörii edelleen, katsokaa!”

Livessä näkyi tuolinselkä ja pöydälle kaatunut puuterirasia. Tuolin takana olevasta peilistä heijastui paitsi rengaslamppu ja kännykkäteline myös meikkipöydän kultareunainen peili. Lukemattomat lamput loistivat ikuisuuteen ulottuvissa peilikuvissa.

Pate hieroi ohimoitaan.

”Vastahan mä sille sanoin, että noi peilit tuhoaa sen energiavirrat. Se vaan nauroi ja väitti taikauskoksi, ja nyt se on imeytynyt päättymättömään peililooppiin.”

Iitu kulautti skumppalasillisensa yhdellä hörppäyksellä.

”Kaveria ei jätetä. Vaikka se olisi influensseri. Mennään rikkomaan peili ja hakemaan Sanni kotiin.”

Kartanossa vallitsi rauha. Martta kutoi sukkaa ja Edvard poltti piippua. Äkkiä kauhistunut sisäkkö paukkasi huoneeseen.

”Kellarissa kummittelee!”

Edvard rykäisi.

”Katsotaanpa.”

Kellarissa oli meneillään kauhistuttavat bakkanaalit. Valot välkkyivät, näkymättömät koneet pauhasivat ja oudosti puetut aavemaiset hahmot liikkuivat rytmikkäästi pauhun tahtiin. Yksi haamuista kieppui suoraan Edvardin läpi. Se kääntyi katsomaan häntä, ja Edvard näki nuoren naisen kauhistuneet kasvot.

Outo näky katosi. Värähtäen Edvard palasi yläkertaan rauhoittelemaan naisväkeä.

***

Holvikellarin juhlatilassa puolestaan rauhoiteltiin kehitystiimin projektipäällikköä, joka oli saanut paniikkikohtauksen kesken pikkujoulujen.

”…hyytävän kylmä, ja sitten näin sen haamun!”

”Liikaa skumppaa”, totesi johdon assistentti. ”Ota tästä glögimuki. Mennään pihalle haukkaamaan happea, kyllä kummitukset sitten kaikkoavat!”

”Taka-Kinnulan hyvinvointialueen säästötoimet puhuttavat. Ovatko vanhuksemme heitteillä, hyvinvointijohtaja Mälkki-Korhonen?”

”Mehän emme puhu säästöistä vaan tehostamisesta. Kehitämme koko ajan innovatiivisia ratkaisuja jännittäviin haasteisiin!”

”Entä raportti siitä, että lomautatte koko vanhustenhuollon henkilöstön joulunpyhiksi…?”

”Ikävästi te mediassa olette tarttuneet lomautuksiin. Me puhumme ikääntyneiden asiakkaiden hyvinvoinnin lisäämisestä yhteisöllisen toiminnan keinoin. Monen perheen isovanhemmat asuvat kaukana tai ovat liian kiireisiä, samalla kun meillä jää jouluksi asumisyksiköihin yksinäisiä vanhuksia. Jouluvaaritoiminta on ratkaisu! Pientä maksua vastaan perheet saavat kotiinsa jouluisovanhemman, me voimme sulkea yksiköt jouluksi. Mummonvuokrausrahat menevät suoraan johtoportaan joulubonuksiin. Kaikki voittavat! Nyt toimittaja siirtyy kipin kapin hyvinvointialueen kotisivuille ja varaa perheelleen jouluvaarin ennen kuin vanhukset loppuvat!”

”Muistattehan sitten, että täällä puhutaan kunnioittavasti. Ei syyttelyä, vaan katsokaa toisianne ja kertokaa toisillenne, miltä teistä tuntuu.”

”Minusta tuntuu, että minua ei kuunnella. Yritän saada yhteyden, mutta mitään ei tapahdu. Kuin seinälle puhuisi.”

”Onko sinulla vastausta tähän?”

”Minun näkökulmastani sinulta tulee isoja vaatimuksia täysin yllättäen, ei mitään valmistautumisaikaa, ja sitten menen jumiin.”

”Menet jumiin! ’Magenta on loppu’, vaikka yritän saada aikaiseksi mustavalkoista tekstiprinttiä!”

”Lähetät sen valtavan kokoisena kuvatiedostona etkä tekstinä! En minä ole aina valmiina, kun sinä haluat!”

Parisuhdeterapeutti puristi nenänvartta sormillaan ja katsoi toisiaan mulkoilevaa läppäriä ja tulostinta.

”Tässä taidetaan tarvita suurempaa interventiota. Aloitetaan soittamalla IT-tukeen, että päivittävät ajurit…”

Rikospaikkatutkija nyökkäsi vakavasti murharyhmän etsivälle.

”Pahalta näyttää.”

Etsivä huokasi.

”No, mitä löytyi.”

”Uhrit on yllätetty vuoteistaan. Ilmeisesti väki on nukkunut, kun tappaja on tullut taloon. Sisään on päästy hiipimään herättämättä ketään. Ja veritekojen jälkeen… no, katso tänne.”

Ruokasalin pöytä oli romahtanut, ja pöytälevyssä näkyi raskaiden saappaiden jälkiä. Rikkinäisellä lautasella lepäävästä poronpaistista oli puraistu pala. Kulhollinen lihalientä oli kaatunut lattialle. Olohuoneen nurkassa joulukuusi oli kaatunut päin taulutelevisiota. Kuusen alla odottaneet lahjapaketit oli viskottu ympäri huonetta.

”Näytteiden analysoinnissa menee tietysti aikaa, mutta kyllä tämä samalta tekijältä näyttää. En haluaisi puhua sarjamurhaajasta…”

”Lehdistö riemastuu”, etsivä murahti. ”Niillä on tälle tyypille jo nimikin. Tip-tap-tappaja.”