Avainsana: muu

Kartanossa vallitsi rauha. Martta kutoi sukkaa ja Edvard poltti piippua. Äkkiä kauhistunut sisäkkö paukkasi huoneeseen.

”Kellarissa kummittelee!”

Edvard rykäisi.

”Katsotaanpa.”

Kellarissa oli meneillään kauhistuttavat bakkanaalit. Valot välkkyivät, näkymättömät koneet pauhasivat ja oudosti puetut aavemaiset hahmot liikkuivat rytmikkäästi pauhun tahtiin. Yksi haamuista kieppui suoraan Edvardin läpi. Se kääntyi katsomaan häntä, ja Edvard näki nuoren naisen kauhistuneet kasvot.

Outo näky katosi. Värähtäen Edvard palasi yläkertaan rauhoittelemaan naisväkeä.

***

Holvikellarin juhlatilassa puolestaan rauhoiteltiin kehitystiimin projektipäällikköä, joka oli saanut paniikkikohtauksen kesken pikkujoulujen.

”…hyytävän kylmä, ja sitten näin sen haamun!”

”Liikaa skumppaa”, totesi johdon assistentti. ”Ota tästä glögimuki. Mennään pihalle haukkaamaan happea, kyllä kummitukset sitten kaikkoavat!”

”Taka-Kinnulan hyvinvointialueen säästötoimet puhuttavat. Ovatko vanhuksemme heitteillä, hyvinvointijohtaja Mälkki-Korhonen?”

”Mehän emme puhu säästöistä vaan tehostamisesta. Kehitämme koko ajan innovatiivisia ratkaisuja jännittäviin haasteisiin!”

”Entä raportti siitä, että lomautatte koko vanhustenhuollon henkilöstön joulunpyhiksi…?”

”Ikävästi te mediassa olette tarttuneet lomautuksiin. Me puhumme ikääntyneiden asiakkaiden hyvinvoinnin lisäämisestä yhteisöllisen toiminnan keinoin. Monen perheen isovanhemmat asuvat kaukana tai ovat liian kiireisiä, samalla kun meillä jää jouluksi asumisyksiköihin yksinäisiä vanhuksia. Jouluvaaritoiminta on ratkaisu! Pientä maksua vastaan perheet saavat kotiinsa jouluisovanhemman, me voimme sulkea yksiköt jouluksi. Mummonvuokrausrahat menevät suoraan johtoportaan joulubonuksiin. Kaikki voittavat! Nyt toimittaja siirtyy kipin kapin hyvinvointialueen kotisivuille ja varaa perheelleen jouluvaarin ennen kuin vanhukset loppuvat!”

”Muistattehan sitten, että täällä puhutaan kunnioittavasti. Ei syyttelyä, vaan katsokaa toisianne ja kertokaa toisillenne, miltä teistä tuntuu.”

”Minusta tuntuu, että minua ei kuunnella. Yritän saada yhteyden, mutta mitään ei tapahdu. Kuin seinälle puhuisi.”

”Onko sinulla vastausta tähän?”

”Minun näkökulmastani sinulta tulee isoja vaatimuksia täysin yllättäen, ei mitään valmistautumisaikaa, ja sitten menen jumiin.”

”Menet jumiin! ’Magenta on loppu’, vaikka yritän saada aikaiseksi mustavalkoista tekstiprinttiä!”

”Lähetät sen valtavan kokoisena kuvatiedostona etkä tekstinä! En minä ole aina valmiina, kun sinä haluat!”

Parisuhdeterapeutti puristi nenänvartta sormillaan ja katsoi toisiaan mulkoilevaa läppäriä ja tulostinta.

”Tässä taidetaan tarvita suurempaa interventiota. Aloitetaan soittamalla IT-tukeen, että päivittävät ajurit…”

Rikospaikkatutkija nyökkäsi vakavasti murharyhmän etsivälle.

”Pahalta näyttää.”

Etsivä huokasi.

”No, mitä löytyi.”

”Uhrit on yllätetty vuoteistaan. Ilmeisesti väki on nukkunut, kun tappaja on tullut taloon. Sisään on päästy hiipimään herättämättä ketään. Ja veritekojen jälkeen… no, katso tänne.”

Ruokasalin pöytä oli romahtanut, ja pöytälevyssä näkyi raskaiden saappaiden jälkiä. Rikkinäisellä lautasella lepäävästä poronpaistista oli puraistu pala. Kulhollinen lihalientä oli kaatunut lattialle. Olohuoneen nurkassa joulukuusi oli kaatunut päin taulutelevisiota. Kuusen alla odottaneet lahjapaketit oli viskottu ympäri huonetta.

”Näytteiden analysoinnissa menee tietysti aikaa, mutta kyllä tämä samalta tekijältä näyttää. En haluaisi puhua sarjamurhaajasta…”

”Lehdistö riemastuu”, etsivä murahti. ”Niillä on tälle tyypille jo nimikin. Tip-tap-tappaja.”

Ihmiselämän suuria epäoikeudenmukaisuuksia on se, että ihmisparan on kyettävä keittämään aamukahvinsa ennen kuin on saanut aamueliksiirinsä.

Make kohtasi maailman julmuuden maanantaiaamuna. Ensimmäisellä kahvinkeittoyrityksellä unohtui suodatinpussi, toisella vesi. Kun kolmas kerta toden sanoi, kannu lipsahti Maken käsistä ja särkyi keittiön kivilattialle.

Onneksi naapuritalon keittiön ikkunasta näkyi houkuttelevana kiiltävä kahvinkeitin, eikä hätä lue lakia! Make ryntäsi naapuriin, riuhtaisi ruman puutarhatontun maasta ja paiskasi ikkunaan. Paniikki oli kuitenkin moninkertaistanut Maken voimat, ja tonttu kolautti keittimenkin lattialle. Eksistentiaalinen tuska painoi Maken polvilleen kylmään maahan, ja hän ulvoi kohti harmaata taivasta.

Poliisien viimein saapuessa ottamaan Maken hellään huomaansa, hän katsoi partiota kyynelsilmin.

”Saahan putkassa kahvia?”

Ompelimossa valmistauduttiin kuumeisesti kaupunginteatterin jouluiseen suursatsaukseen, Lumikuningattaren juhlanäytökseen. Kaikkialla oli sinisen sävyjä: aavistuksenomaista vaaleansinistä, kirkasta jäänsinistä, yönsinistä. Sinisiä strasseja löytyi joka paikasta.

Sovituksessa oli kuitenkin ongelmia. Jokainen ripustimelta otettu vaate oli salaperäisesti muuttunut punaiseksi, vihreäksi tai piparkakunruskeaksi. Strassien tilalla oli halpaa kimallenauhaa, kulkusia ja huovutettuja palloja. Vain lumihiutaleasut selviytyivät sovitustilan oudosta muodonmuutoskentästä.

Joulukuuseksi puettu tunnettu näyttelijä, teatterin Grand Old Lady, huokasi alistuneesti.

”Aloitin urani kansakoulun lavalla – esitin puuta. Ilmeisesti tässä on nyt kirjaimellisesti kyse paluusta juurille. Onko kukaan tarkistanut ohjaajalta, kuinka harjoittelemallemme käsikirjoitukselle on käynyt?”

Kuin vastauksena kysymykseen jostain kantautui epätoivoinen karjaisu. Näyttelijä hymyili.

”Arvaan, että ohjelmassa on perinteinen joulunäytelmä.”