Avainsana: joulukalenteri2020

Maanantaina ennen itsenäisyyspäivää äiti sai leijonavaakunalla sinetöidyn kirjeen.

”Mikä se on?” ihmettelivät Varpu ja Virta.

”Tämä on presidentin kansliasta,” selitti äiti. ”Minulle on myönnetty ritarikunnan merkki.”

”Vau! Saatko nyt haarniskan ja peitsen ja hevosen?” lapset pohtivat.

”Mihin ne mahtuisivat?” nauroi äiti.

Tiistaina kuriiri soitti ovikelloa. Nokkakärryllä perille kärrätty paketti oli painava ja kolisi. Haarniskan mukana toimitettiin opaskirjanen vaakunaväreistä.

Keskiviikkona toimitettu peitsi oli neljä metriä pitkä. Se täytyi nostaa asuntoon parvekkeen kautta, koska eteinen oli liian ahdas.

Kun paašipoika torstaina soitti ovikelloa komea sotaratsu mukanaan, äiti ei edes hämmästynyt.

”Auta minulle haarniska päälle,” hän huokaisi. ”Ostarilta soitettiin. Siellä on kuulemma lohikäärme.”

Adventtina äiti askarteli Hillalle tonttuoven. Seuraavina päivinä Hilla selitti innoissaan, miten tonttu oli laittanut ovelle joulukoristeita.

”Hauskaa, miten Hilla on innostunut tonttuleikkiin,” äiti tuumi.

Eräänä iltana palohälytin soi. Kun äiti riensi katsomaan, tonttuoven edessä paloi kaksi pikkuruista jätkänkynttilää. Sammutettuaan ne, äiti huomasi koristeet. Mustaa glitteriä, pääkallonmuotoisia joulupalloja, kuollutta tonttua esittävä figuuri. Oveen oli ilmestynyt kolmipäistä koiraa esittävä ”Täällä vartioin minä” -kyltti.

Kiukkuisesti äiti koputti oveen. Kun se aukesi, huoneeseen tulvahti rikinkatkua. Ulos kurkisti pieni demoni, jolla oli päässään tonttulakki.

Äidin suu loksahti auki. Demoni puolestaan ei jäänyt sanattomaksi:

”Oletko itse yrittänyt löytää riivaajan duunia nykymaailmassa? Tonttuna sentään on aina kausihommia.”

Pieti ja Minka katsoivat olohuoneen pöydälle yön aikana salaperäisesti ilmestynyttä joulukalenteria. Se oli kaunis, joulukuusen muotoinen lokerikko, jonka jokaiseen luukkuun oli maalattu kuusenkoriste ja numero. Tähteen oli kultaisella glittervärillä piirretty vuosiluku 2020.

”Uskaltaakohan tuota avata?” pohti Minka. ”Mitä hyvää voi seurata vuoden 2020 yllätysjoulukalenterista?”

”Sehän selviää kokeilemalla,” totesi Pieti. ”Ei siellä mitään hajupommia pahempaa voi olla.”

Pieti raotti varovasti lokeroa numero yksi. Sisältä kuului kikatus, ja sitten laatikko paiskautui voimalla irti kalenterista. Pieni kiusanhenki mellasti pyörremyrskyn lailla huoneessa pudotellen kirjoja ja koriste-esineitä. Jälkeensä se jätti punaista, hopeista ja kultaista kimallenauhaa.

Minka painoi otsansa pöydän pintaan.

”Olisihan se pitänyt arvata. Jouluräyhä.”