Menninkäinen paistatteli kevätauringossa. Pusikko kahahti ja reippaan näköinen terrieri ponkaisi aukiolle. Se haukahti menninkäistä kerran ja lopetti äkkiä.
”Anteeksi, kuvittelin sinua oravaksi.”
”Ei hätää,” sanoi menninkäinen. ”Mihin jätit ihmisesi?”
”Tuolta se tulee,” koira sanoi.
”Se ei taida olla oikein maastokoulutettu,” arveli menninkäinen.
”Ei, yrityksistäni huolimatta. Eilen se upposi nilkkojaan myöten suohon ja nyt ei meinaa päästä pienestä kuusikosta läpi.”
”Kamalasti se myös huutaa,” menninkäinen totesi.
”Kuvittelee pääsevänsä helpommalla. Mutta eihän se koskaan opi, jos palaan heti luokse!”
”Totta turiset,” sanoi menninkäinen. ”Tuolla mäenrinteellä on muuten tuoreita peuranpapanoita.”
”Kiitos!” koira huikkasi ja otti käpälät alleen juuri, kun hengästynyt koiranulkoiluttaja ehti aukiolle.
