Koska koronatilanne on edelleen epävarma, lupasin kirjoittaa tästä päivästä Koronaraapaleet -mesenaattikampanjan loppuun saakka joka päivä uuden raapaleen. Katsotaan, kuinka tässä käy! Joka tapauksessa kannattaa seurata blogia lähiaikoina aktiivisemmin.
Koronaraapaleita joukkorahoituksella

Kuten jo joskus muinoin tässä blogissa lupasin, kokoan Koronaraapaleita kirjaksi. Eilen laitoin käyntiin joukkorahoituskampanjan Mesenaatissa, ja suureksi yllätyksekseni minimirahoitus täyttyi jo ennen kuin muistin tänne kotisivuilleni asiasta kertoa.
Kampanja pyörii huhtikuulle saakka, eli mukaan rahoittamaan ehtii vielä mainiosti!
Raapalejoulukalenteri 2020
Koska tämä vuosi on mitä on, päätin koostaa jälleen raapalejoulukalenterin. Suurin osa teksteistä on uusia, mutta joukossa saattaa olla myös joku aiemmin kirjoittamani.
Raapaleet julkaistaan joulukuun aikana jossain vaiheessa päivää täällä blogissa, riippuen siitä, mihin aikaan ehdin pysähtyä kirjoittamaan – ei siis millään muotoa heti vuorokauden vaihtuessa. Kaikki kalenteriraapaleet löytyvät aihetunnisteella joulukalenteri2020.
Koronaraapaleita
Kun koronaviruspandemiaan liittyvät rajoitustoimet iskivät maaliskuun puolivälissä, pohdin tapaa piristää ystäviäni. Olen 16.3. lähtien kirjoittanut joka päivä koronaraapaleen, jonka olen julkaissut Facebookissa. Raapale on tasan sadan sanan mittainen pienoisnovelli, eli muoto on hyvin rajoitettu.
Lisään valikoiman näitä raapaleita vähitellen blogiin alkuperäisen julkaisupäivän mukaan päivättynä.
Jaksamista kaikille ja iloa myös epätavallisten tilanteiden keskelle!